Mutta suvaitaan nyt kuitenkin. Kaikki yhdessä. Kolmannella! 1-2---
30.6.07
Lähi-itä tulee kylään
Mutta suvaitaan nyt kuitenkin. Kaikki yhdessä. Kolmannella! 1-2---
29.6.07
Mitä olisikaan loma ja juhannus ilman teräviä esineitä...
Kävi niin, että allekirjoittanut oli kevyesti varustettuna mökkeilemässä. Kulkuneuvoni oli tavanomainen Japanissa vuonna 1996 valmistettu henkilöauto, joka sopi juuri tuollaiseen toimintaan, koska se oli halpa ja kestävä. Oli aivan luvattoman kivaa olla hyvässä (joskaan ei kovin monikulttuurisessa) seurassa luonnon keskellä ja erossa siitä mitä sivistykseksi kutsutaan. Tunnelma oli auvoinen, eikä mitään ongelmia ilmennyt. Ainoa varsinainen väittely syntyi aiheesta "Kuinka monta ihmistä kuolee tänä juhannuksena", ja sekin aihe koluttiin nopeasti ja säälimättömästi loppuun. Valitettavasti mikään hyvä ei kestä ikuisesti (paitsi veronpalautusten odottaminen), ja lähdön hetki lopulta koitti.
Ajellessani noin 0,75 auton levyistä kinttupolkua lähimpää kunnollista hiekkatietä kohti, ilmeni vakava kriisitilanne. Jokin vinha puhuri oli kaatanut aivan infernaalisen paksun puun keskelle tietä. Kovana poikana yritin ensin nostaa sitä syrjään, mutta se epäonnistui yhtä traagisesti kuin aiempi yritykseni uida 3 kilometriä pysähtymättä, eli kunnon loppumiseen ja ihailtavan voimakkaaseen kipuun vasemmassa olkavarressa. Autossani ei ollut vinssiä. Mukanani ei ollut sahaa eikä kirvestä. Mitä tässä tilanteessa tehdään? Soitetaan 112? Väärin. Haetaan mökiltä kättä pidempää? Väärin.
Tässä tilanteessa urbaanisuomalainen miettii hetken, ja sitten kaivaa esiin mukanaan kantamansa retkipuukon sekä ajoneuvon takakontista tunkin. Ja sitten hän yrittää jotain hieman toimimattomalta kuulostavaa, ja alkaa hakata puukkoa kärki edellä puunrunkoon, takoen tunkilla niin maan vietävästi puukon perään. Hyvinhän se puukko puuhun upposi, kahvaan asti, ja sitten uusi yritys aivan aiemman reiän vierestä. Huomattavan paljon aikaa ja hikeä ynnä kaksikielisiä kirouksia myöhemmin viholliseni puu luopui taistelusta ja katkesi kahteen osaan.
Olin voittaja. Tuona hetkenä tiesin miltä Aleksanteri Suuresta tuntui hänen voitettuaan Gaugamelan taistelun. Ihan pirun hyvältä, vaikka teki kipeää. Kahteen osaan hakatun puun jaksoin työntää sen verran syrjään, että "tietä" mahtui taas ajamaan, ja niin kärryttelin kotia kohti. Mutta menestyksestäni saan kiittää ylivertaisen hyvää työkaluani, nimittäin ruotsalaista puukkoa nimeltä Fällkniven S1. En olisi ikinä uskonut että niin pieni puukko voi kestää sellaista murhaa, mutta kestipä hyvinkin. Ainoastaan kahva otti hieman kosmeettista vahinkoa epätarkkojen tunkiniskujeni ansiosta.
Mikä on tarinan opetus? Jokaisen miehen kannattaisi vastaavissa oloissa kantaa mukanaan kirvestä, ei siksi että tarvittaessa sillä voi lyödä kaveria kännissä, vaan koska sillä voi hajottaa ikäviä esteitä. Jos kirves ei millään onnistu, vähintään hyvä puukko tarvitaan, jotta ohikulkua suvaitsemattomat nuivat puut voidaan hakata kuriin.
29.5.07
Tasa-arvoisuus vastaan Todellisuus
Tasa-arvoisuus on periaatteena hieno ja se toimii esimerkiksi meillä Suomessa. Tasa-arvoisuus on kuitenkin vain periaate. Tasa-arvoisuus ei poista erilaisuutta, ja siten se ei voi koskaan poistaa myöskään eriarvoisuutta. Jos tämä kuulostaa ihan kauhealta, olet unohtanut, ettei kaikki eriarvoisuus ole negatiivista, haitallista ja moraalisesti väärin. Hyvin yksinkertainen ja kärjistetty esimerkki tästä on sylilapsen ja aikuisen eriarvoinen kohtelu yhteiskunnassa. Sylilapsella ei ole oikeudellista toimivaltaa, koska se ei pystyisi sitä aikuisen tavoin käyttämään. Vastaavasti lainkuuliainen kansalainen ja rikollinen ovat eriarvoisessa asemassa, sillä jälkimmäiseltä voidaan lain suomissa rajoissa riistää vapaus väliaikaisesti tai pysyvästi. Tällainen eriarvoisuus on useimpien ihmisten mielestä hyväksyttävää ja jopa välttämätöntä. Mihin tällainen eriarvoisuus perustuu, jollei aatteeseen? Tietenkin todellisuuteen, jossa sylilapsi on avuton ja muista riippuvainen olento, ja jossa rikollinen on tietoisesti rikkonut yhteisesti sovittuja sääntöjä ja aiheuttanut oikeudetta vahinkoa ja haittaa muille. Ja samaan todellisuuteen perustuu myös naisen ja miehen välinen luonnollinen eriarvoisuus.
Biologia on toisille kirosana ja toisille kutsumustyön ala. Biologisesti miehellä ja naisella on selviä eroja. Puuttumatta sukupuolielimiin, voidaan havaita esimerkiksi eroja keskimääräisessä ruumiinkoossa ja lihasvoimassa. Näitä eroja ei voi kiistää. Se, että mies on keskimäärin vahvempi, nopeampi ja kookkaampi merkitsee paljon luonnollisessa ympäristössä, josta myös ihminen on lähtöisin. Biologiset eroavuudet naisen ja miehen välillä tekevät meistä väistämättä eriarvoisia. Tilanteessa, jossa miehen ja naisen on paettava vaikkapa kauheaa ihmissyöjäsuurpetoa nimeltä karhu, nainen on heikommassa asemassa, koska omaa vähemmän lihasvoimaa ja nopeutta, jolla puolustautua tai paeta. Biologiset eroavuudet tarkoittavat sitä, että tietyissä tilanteessa naiset ja miehet ovat väistämättä eriarvoisia, ottamatta kantaa edes siihen vaikeaan kysymykseen, onko naisten ja miesten aivoissa rakenteellisia tai toiminnallisia eroja. Eroista seuraa, ettei ole järkevää pyrkiä luomaan keinotekoista ja luonnotonta tasa-arvoa esimerkiksi sukupuolikiintiöillä, joiden tavoite olisi, että tietyllä alalla on aina yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. Onhan selvää, että esimerkiksi fyysistä voimaa vaativissa tehtävissä naiset suoriutuvat keskimäärin miehiä heikommin, ja ovat siten huonompi vaihtoehto näihin tehtäviin.
Ymmärrän, että todellisuuden hyväksyminen voi olla joskus vaikeaa. Minulle se on vaikeaa esimerkiksi joka kerta kun pudotan jonkin terävän esineen jollekin herkälle pinnalle, naarmien sen piloille kömpelyyteni ansiosta. Jos todellisuus alkaa ärsyttää, ihminen yleensä reagoi aggressiivisesti. Etten tulisi ymmärretyksi väärin, haluaisin sanoa vielä muutaman sanan lisää biologisten tosiasioiden sanelemasta eriarvoisuudesta.
Elollisen organismin tavoite on selviytyminen. Selviytymisessä on olennaista hengissä pysymisen lisäksi myös lisääntyminen. Lisääntyminen on organismin selviytymisen kannalta kriittisen tärkeää, ja siitä syystä lisääntyminen väistämättä ohjaa myös organismin käyttäytymistä. Mutta asiaan yksinkertaistetun esimerkin kautta.
Oletetaan, että halutaan saada aikaan 12 kuukaudessa 100 kappaletta ihmislapsia, luonnollisin keinoin. Oletetaan, että tarkoitus on kasvattaa nopeasti väkilukua selviytymistarkoituksessa. Mitä tähän vaaditaan? Kuinka monta naista, olettaen, että he ovat terveitä ja saavat yhden lapsen kerrallaan, vähintään vaaditaan? Aivan oikein, 100 kappaletta. Entä kuinka monta miestä tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan? Juuri niin. Jos säkä käy, jopa yksi ainoa terve mies voi hoitaa homman kotiin, ja saattaa tehdä sen jopa suhteellisen mielellään (suonette minulle tämän karkean huumorin, konteksti oli suorastaan vastustamaton). Mitä tämä sitten tarkoittaa? No, senhän osaamme kaikki päätellä itsekin, mutta sanotaan se nyt sitten suoraan. Jos lähtötilanne on 100 miestä ja 100 naista, lisääntymistavoitteen kannalta ei ole fataalia, jos 50 miestä heitetään laavaan tai käristetään vartaassa. Mutta jo yhden naisen seivästäminen estäisi ehdottomasti 100 lapsen tavoitteen toteutumisen. Jos oikein tosissaan väännetään rautalankaa, tämä tarkoittaa sitä, että yksittäinen nainen on huomattavasti yksittäistä miestä tärkeämpi biologisen selviytymisen perspektiivistä. Myös tämä on sitä väistämätöntä eriarvoisuutta. Mikään tasa-arvoaate tai sukupuolikiintiö ei muuta sitä, että yksi mies voi hoitaa monen miehen hedelmöitystyöt, mutta yksi nainen saa yhdeksässä kuukaudessa ulos vain yhden lapsen, ellei kaksos- tai kolmosyllätys iske. Tämä on sitä todellisuutta, johon eriarvoisuus väistämättä kuuluu.
Todellisuuden sanelema eriarvoisuus ei ole mikään uhka tasa-arvoisuusaatteelle. Päinvastoin, todellisuuden kuuluukin toimia tienviittana periaatteille. Kiintiöittämällä ei saavuteta aitoa tasa-arvoa, vain keinotekoista sellaista. Nainen ei ole ihmisenä yhtään miestä vähäisempi, vaikka olisikin fyysisesti heikompi. Mies ei ole ihmisenä yhtään naista vähäisempi, vaikka yksi mies ei olekaan ihmislajin selviytymisen kannalta yhtä tärkeä kuin yksi nainen. Eriarvoisuus tietyllä mittapuulla ei tarkoita, että sillä mittapuulla vähempiarvoinen pitäisi alistaa, hävittää tai tuhota. Todellisuus on tärkeää hyväksyä, jotta voidaan toimia järkevästi. Todellisuuden hyväksyminen merkitsee myös erilaisuuden ja eriarvoisuuden hyväksymistä. Tämä on edellytys järkeville valinnoille monissa asioissa. Jos tarvitaan työntekijä, joka väistämättä joutuu kohtaamaan väkivaltaa, mies on naista parempi valinta fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi. Jos halutaan pitää väestön lukumäärä kasvussa tai entisellään, tyttövauvoja ei kannata hukuttaa (kuten Kiinassa on tapahtunut). Jos halutaan kasvattaa lapsi, nainen saattaa olla tehtävään miestä parempi. Jos halutaan rakentaa yhteiskuntaa, jossa nainen ja mies ovat tasa-arvoisia luonnollisen todellisuuden mahdollisuuksien rajoissa, soppaan ei kannata sotkea ihmisiä, joiden mielestä nainen on miehestä tehty, alempiarvoinen ja rinnastettavissa omaisuuteen. Olen puhunut.
Helsingin Sanomat tarjoaa: päivän propaganda-annos
Valtiotieteiden lisensiaatti Perttu Salmenhaara kirjoittaa maahanmuuton tarpeellisuudesta, mutta uskaltaa sentään huomauttaa, ettei puhdasta työperäistä maahanmuuttoa ole olemassakaan, koska työllistyvienkin maahanmuuttajien mukana tulee aina niitä, jotka eivät ainakaan välittömästi työllisty eivätkä ole edes muuttaneet maahan työllistymistarkoituksessa, kuten lapsia, vanhuksia ja työperäisten maahanmuuttajien puolisoita. Valitettavasti mukaan on ihan pakko sotkea ne tyypilliset maahanmuuttoa puolustavat argumentit.
Salmenhaara väittää, että seuraavat kaksi usein julkisessa puheessa toistuvat "kuvitelmat" ovat "harhaisia":
1) Maahanmuutto on kansallinen haittatekijä, jonka määrä tulisi minimoida.
2) Suomeen kohdistuu yleisesti ottaen muuttopainetta ulkomailta, jolloin maahanmuuttoa voitaisiin lisätä vain avaamalla rajat.
Salmenhaara perustelee näiden väittämien "harhaisuutta" varsin mielenkiintoisilla argumenteilla. Ensin hän toteaa, että "määrälliseen dataan perustuvaa tutkimustietoa maahanmuuton kokonaisvaikutuksesta vastaanottavan maan kansantalouteen on itse asiassa tehty varsin vähän." Todella mielenkiintoinen alustus. Olisivatko Salmenhaaran väitteet kenties hieman uskottavampia, jos tutkimustietoa olisi tehty varsin paljon enemmän? Ovelan alustuksensa jälkeen Salmenhaara jatkaa, että "olemassa oleva tutkimustieto osoittaa kokonaisvaikutuksen olevan pidemmällä tähtäyksellä myönteinen." Siis olemassa oleva "varsin vähäinen" tutkimustieto osoittaa kokonaisvaikutuksen myönteiseksi? Olisiko aihetta tutkia vähän enemmän, ennen kuin julistetaan asiaa ratkaistuksi ja todistetuksi?
Väite siitä, ettei Suomeen kohdistuisi muuttopainetta, on erityisen hämärä. Kehitysmaat ovat täynnä ihmisiä, jotka muuttaisivat mieluusti Suomeen nauttimaan korkeammasta elintasosta, jos vain pääsisivät. Jos näille ihmisille annetaan keino tulla Suomeen, osa heistä myös tulee. Ehkä Salmenhaara on jättänyt nämä ihmiset huomiotta siitä syystä, että kukaan älyllisesti rehellinen ei kehtaa väittää kehitysmaiden kansalaisten edustavan työperäistä maahanmuuttoa, joka hyödyttää Suomen taloutta. Mikäli Salmenhaara tarkoitti sanoa, ettei länsimaista ole muuttopaineita Suomeen, hän on tietenkin täysin ja täsmälleen oikeassa. Länsimaista ei ole muuttopaineita Suomeen, koska Suomessa on korkea verotus, joka karkottaa tehokkaasti useimmat todelliset osaajat.
Seuraavaksi Salmenhaara pudottaa todellisen pommin, väittämällä, että "kantaväestön työmarkkina-asemaa maahanmuuttajat eivät yleisesti ottaen uhkaa, koska he eivät kilpaile samoista työpaikoista." Salmenhaara jättää taktisesti mainitsematta, mistä työpaikoista maahanmuuttajat sitten mahtavat kilpailla. Suomessa on ollut määrällisesti erittäin vähän maahanmuuttajia moniin muihin EU-maihin verrattuna. Tämä tarkoittaa sitä, että kantaväestö on joutunut tekemään käytännössä kaikki työt, koska maahanmuuttajia ei ole ollut niitä tekemässä. Jostain syystä nyt maahamme saapuvat maahanmuuttajat tulevat tekemään eri töitä kuin suomalaiset? Mitähän töitä nämä sitten mahtavat olla? Suomessa on toki aloja, joilla tarvitaan lisää tekijöitä, kuten esimerkiksi sairaanhoito ja nuorison silmissä epämuodikkaat alat kuten rakentaminen. Mutta kuinkas monta työpaikkaa näillä aloilla on? Salmenhaaran referoima Sitra on tutkimuksissaan puhunut jopa 50 000 maahanmuuttajasta vuosittain. Tämä tekisi viidessä vuodessa neljännesmiljoona maahanmuuttajaa. Nämä kaikkiko työllistyisivät aloille, joiden työpaikoista suomalaiset eivät kilpaile? Sallikaa minun nauraa. Ovelana miehenä Salmenhaara tietysti jättää mainitsematta, kuinka suuri tarve maahanmuuttajille on, joten sitä saamme vain arvailla. No, reiluuden nimissä on mainittava, että onhan niitä aloja, joiden työpaikoista suomalaiset eivät todellakaan kilpaile. Esimerkiksi somaliankieliset päivähoitajat ja sosiaaliviranomaiset, vähemmistöjen "kontaktihenkilöt", tulkit ja ties mitkä muut. Mutta tarvitaankohan näitä oikeasti suomalaiseen yhteiskuntaan, mikäli maatamme ei täytetä maahanmuuttajilla?
Salmenhaara jatkaa hehkutusta. Hänen mukaansa "useat riippumattomat korkean tason raportit ja selvitykset osoittavat, että Suomessa maahanmuuttoa tulee jo lähivuosina lisätä huomattavasti yhtenä keinona vastata väestön ikääntymiseen ja siihen, että työvoiman kompetenssien kysyntä muuttuu nopeammin kuin niiden tarjonta." Mitkähän nämä "useat" ja "riippumattomat" raportit ja selvitykset mahtavat olla? Riippumattomat raportit ovat todellisuudessa kammottavan vähissä kun aiheina ovat työvoimapula ja maahanmuutto. Lähes jokaisella taholla on oma agendansa näissä asioissa, ja tällöin on vaikea puhua riippumattomuudesta, ainakaan rehellisesti. Useimmat maahanmuuton tutkijat ovat nimenomaan poliittisesti sitoutuneita perinteiseen vasemmistoon tai vihreisiin, jotka ovat molemmat ottaneet asiakseen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ajamisen. Eikö Salmenhaaralla ole mitään sanottavaa vaikka siihen, että kansainvälinen konsulttiyritys McKinsey toteaa raportissaan, ettei maahanmuutto ratkaise Suomen talouden haasteita?
En tiedä missä maailmassa Salmenhaara elää, mutta tässä ihmisten maailmassa, jossa minä elän, kaikella maahanmuutolla on muitakin kuin naminamipositiivisia seurauksia. Virossa on jo huomattu mitä tapahtuu, kun maassa on merkittävä venäläisvähemmistö. Mikä tahansa maahanmuuttajaryhmä tuo osan kulttuuristaan ja tavoistaan mukanaan, vaikka sopeutuisi vastaanottajan maan kulttuuriin kuinka hyvin tahansa. Tätä eivät voi kiistää edes "riippumattomat korkean tason raportit ja selvitykset." Yhdysvallat on maahanmuuton esimerkkimaa ainakin maahanmuuttajien määrää mitattaessa, ja mikä onkaan tulos? Slummeja, jengirikollisuutta, rotumellakoita ja "positiivista syrjintää." Yhdysvallat on toki hyötynyt paljonkin maahanmuuttajista, sitä ei voi kiistää. Mutta yhtä turhaa on väittää, ettei maahanmuutosta olisi mitään haittoja, tai että kokonaisvaikutus olisi välttämättä myönteinen. Tutkimustietoa tarvitaan lisää, ja nimenomaan puolueetonta sellaista - tutkimusta, jonka lähtökohta ei ole se, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat positiivisia asioita kaikille.
Yksi asia Salmenhaaran kirjoituksessa sentään on mielestäni erityisen hienoa ja ansiokasta. Hän ei ole sortunut monikultturistin helmasyntiin, eli siihen, että maahanmuuttajan täytyy olla oikean värinen eli siis musta, ollakseen oikea maahanmuuttaja. Salmenhaara toteaa, että "käytännössä maahanmuuttoa voidaan lisätä Venäjältä ja Puolasta." Miksikäs ei? Venäläiset ja puolalaiset sopeutuvat todennäköisesti suomalaiseen kulttuuriin paremmin kuin aivan toiselta puolen maailmaa tulevat. On kuitenkin syytä olla rehellinen, ja pitää mielessä, että Venäjä ja Puola molemmat kärsivät korruptiosta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta Suomea enemmän. Maahanmuuttajat voivat tuoda nämä asiat mukanaan. Johan Suomessa venäläiset poliitikotkin ovat syyllistyneet paritukseen ja muuhun arveluttavaan toimintaan, eikä venäläisiä ole koskaan voitu syyttää ainakaan kansallismielisyyden puutteesta. Ihmisissä on eroja. Meillä suomalaisillakin on todella käsittämättömiä tapoja, jotka viemme mukanamme mihin tahansa menemmekään. Kun nämä asiat pidetään mielessä ja huomioidaan, ja perusperiaatteena pidetään sitä, että Suomi on olemassa suomalaisia varten eikä koko maailmaa varten, maahanmuuttopolitiikka voi jopa olla Suomelle hyödyllistä.
Maahanmuuttaja, käsitteistä vaikein
Vai jääkö? Jos lähdetään tutkimaan historiaa niinkin kaukaa kuin samoista vaaleista, joissa kapteeni Jack Spa… siis Zahra Abdulla melkein pääsi eduskuntaan, havaitaan pian, että joku Elisabeth Nauclér Ahvenanmaalta pääsi kuin pääsikin läpi. Tässähän ei olisi muuten mitään ihmeellistä, mutta kappas, Elisabeth näyttää olevan ruotsalainen, ja tarkalleen ottaen vielä puoliksi norjalainen, joka muutti Ruotsista Ahvenanmaalle eli Suomeen, ja sehän tekeekin Elisabethistä maahanmuuttajan! Saimme siis sittenkin maahanmuuttajan eduskuntaan! Hurraa!
Maahanmuuttaja on sana, jolla tarkoitetaan kahta eri asiaa. Sanakirjan ja maalaisjärjen mukaan kaikki Suomeen ulkomailta muuttavat ovat maahanmuuttajia. Näinhän asian pitäisikin olla. Mutta mediassa ja esimerkiksi Vihreiden poliitikkojen puheissa maahanmuuttaja on sana, jolla tuntuu olevan hieman toisenlainen merkitys. Monikulttuurisuutta kannattavien puheissa maahanmuuttaja tuntuu säännönmukaisesti olevan joko afrikkalainen tai muslimi, mielellään molempia. Heidi Hautala esitti taannoin, että EU voisi perustaa ”työperäisen” maahanmuuton rekrytointikeskuksia Afrikkaan. Miksi ihmeessä juuri Afrikkaan? Onko Afrikassa jotenkin erikoisen osaavaa työvoimaa vapaana? Sellaista työvoimaa, jota esimerkiksi Aasiasta tai Etelä-Amerikasta ei löytyisi? Tai Itä-Euroopasta? Vai onko kyse vain siitä, että Heidi Hautalan mielestä ainoa oikea maahanmuuttaja on tummaihoinen afrikkalainen, huolimatta siitä, että afrikkalaiset maahanmuuttajat työllistyvät järkyttävän huonosti?
28.5.07
Kenialainen taloustieteilijä rukoilee länsimaita lopettamaan kehitysavun
Shikwatin mukaan eniten kehitysapua saaneet maat ovat myös huonoimmassa kunnossa. Kehitysapurahoilla rahoitetaan byrokratiaa ja korruptiota. Kehitysapu opettaa afrikkalaisia laiskoiksi kerjäläisiksi, jotka eivät tule toimeen omillaan. Kehitysapu heikentää paikallisia markkinoita ja sammuttaa kaiken yrittelijäisyyden, jota kehitysmaat kipeästi kaipaisivat.
Tätä se auttaminen nykyään on. Kunhan näytetään hyviltä ja moraalisilta, mitäs väliä sillä on, jos todellisuudessa aiheutetaan vain vahinkoa?
Lue lisää:
Suomeksi (mamukulut-blogi)
Alkuperäinen artikkeli englanniksi (Spiegel)
Neljä teesiä maahanmuutosta, osa IV: Motiivi
Itse uskon, että kyseessä on monien tekijöiden yhteisvaikutus.
Joidenkin ihmisten motiivi on halu näyttää hyveelliseltä, anteliaalta ja oikeamieliseltä. Voit verrata tätä siihen, että joku antaa kerjäävälle alkoholistille pari euroa, ja saa siitä hyvän mielen itselleen. Todellisuudessa alkoholisti ei sillä rahalla parane, vaan käyttää sen Lasoliin, mutta pääasia ei olekaan ongelmien ratkaiseminen, vaan oma hyvänolontunne. Teon todellisilla seurauksilla ei ole väliä; vain sillä, tuntuiko teko sinusta hyvältä ja saiko se sinut näyttämään hyvältä ihmiseltä, mielellään paremmalta ja moraalisemmalta kuin muut. Tiedättehän sanonnan: pahimmatkin teot tehtiin hyvässä tarkoituksessa.
Joillain ihmisillä on paljon synkempi motiivi. Eräillä ihmisillä on aina ollut pakkomielteenä maailman muuttaminen. Tavoitteet ovat hieman vaihdelleet, mutta esimerkiksi ääriuskovaiset ja kommunistit ovat halunneet muuttaa maailman täysin omien visioidensa mukaiseksi keinoja kaihtamatta. Näillä ihmisillä kyse on ideologiasta, lähes uskonnosta. Heillä on visio, ja he tekevät lähes mitä tahansa sen toteuttamiseksi. Vain muutama vuosikymmen sitten Suomessa oli monia ihmisiä, jotka halusivat Suomen liittyvän Neuvostoliittoon tai vähintään siirtyvän kommunismiin. Juuri tästä on kyse tälläkin kertaa. Nyt ideologia ei ole kommunismi, vaan monikulttuurisuus. Eipä silti, kommunismilla ja monikulttuurisuudella on merkittäviä yhteisiä piirteitä. Molemmat ovat globaali aate. Molemmat kuulostavat kivalta paperilla, mutta ovat täysi katastrofi todellisuudessa. Molemmat vähentävät moninaisuutta. Molempien tavoite on tietynlainen kiero tasa-arvo; kommunismissa taloudellinen tasa-arvo valtion kansalaisten välillä, ja monikulttuurisuudessa globaali tasa-arvo siinä mielessä, että jokainen valtio on täynnä sekalaisten maiden kansalaisia jotka elävät sekasotkukulttuurissa tai realistisemmin vahvimman kulttuurin hirmuvallan alla. Molemmat ideologiat tuomitsevat vastustajansa ja kriitikkonsa fasisteiksi. Molemmat ideologiat pyrkivät estämään kritiikin esimerkiksi tiedotusvälineissä. Molemmat ideologiat vaativat luopumista; kommunismi omasta uskonnosta luopumista ja monikulttuurisuus omasta kulttuurista luopumista. On mielenkiintoista, että moni entinen taistolainen ajaa nyt monikulttuuriaatteen asiaa.
Kaikkein huvittavin havaitsemani motiivi on ehdottomasti se, jota kutsun mielelläni värinämotiiviksi. Tämä motiivi on tarkemmin sanottuna ksenomania, erilaisuuden palvonta. Ksenomaanisten ihmisten mielestä erilaisuus on ihanaa. Sitä pitää saada lisää, ja paljon, seurauksista välittämättä. Näiden ihmisten mielestä on jännää ja kivaa, että naapuriin kohoaa moskeija, tai että työmatkalla saa kuunnella eksoottisia musiikki-instrumentteja. He sulkevat silmänsä siltä, että sivuvaikutuksina saadaan jotain ihan muuta, nimittäin ryöstöjä, kunniamurhia ja pakkoavioliittoja.
Sinun on kysyttävä itseltäsi, kenelle Suomi mielestäsi kuuluu? Monikultturistien mielestä Suomi kuuluu kaikille. Minun mielestäni se kuuluu suomalaisille. Valintasi on omasi.
