6.9.07

This is madness! THIS IS FINLAND!

Helsingin Sanomat on juuri uutisoinut islamilaisen puolueen pyrkivän puoluerekisteriin. Siis meillä. Suomessa. Tervetuloa hulluuteen.

Puolue tavoittelee näin ensi alkuun esimerkiksi poikien ympärileikkausten saamista lain piiriin sekä alkoholijuomien poistamista kaupoista ja kioskeista. Tällaisten pikku toimenpiteiden tarkoituksena on edistää islamilaista elämäntyyliä. Ja pitkällä tähtäimellä puolue toivoo Suomeen šaria-lain.

Niille, jotka eivät tiedä kyseisestä laista paljoakaan, pikainen hikipedia-retki voi valaista asiaa hieman: http://fi.wikipedia.org/wiki/Šaria ja http://en.wikipedia.org/wiki/Sharia.

Šariaan kuuluu olennaisesti mm. se, että nainen on synnynnäisesti miestä alempiarvoisempi, homoseksuaalisuus on rikos josta voidaan rangaista vaikkapa ruoskaniskuilla tai kivittämisellä, ja islamin uskosta luopuminen on kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. En olisi ihan varma siitä, että enemmistö suomalaisista haluaa tällaista lakia. Mutta onkos meiltä ennenkään kysytty mitä me haluamme?

Islamilainen puolue on vielä tänä päivänä kuriositeetti, jolla ei ole vaikutusvaltaa. Koska sen puheenjohtaja on suomalaissyntyinen liveroolipelaajamuslimi, se saattaa pitkään pysyäkin kuriositeettina. Mutta tällaisen ääriuskonnollisen puolueen ilmaantuminen maahan, jonka pitäisi olla moderni ja vapaa, on aina huolestuttava merkki tulevasta. Vihollinen ei vielä ole porteilla, mutta teroittaa jo aseitaan. Tarttis tehrä jotain. Vai kasvatetaanko vain parrat ja pukeudutaan kaapuihin?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei kasvateta, van ostetaan Mossberg 590:et tahi AA-12_set.

Anonyymi kirjoitti...

"Vihollinen ei ole vielä porteilla..." Eikö? Ruotsi on muslimienemmistöinen maa n. 40 vuoden kuluessa. Malmö muuttuu muslimienemmistöiseksi jo muutaman vuoden sisällä. Mitä naapurissa, sitä yleensä pienellä viiveellä meillä. Jos kotoinen suvaitsevaistomme ei pian saa vakavasti otettavaa vastavoimaa, voi käydä kummia. Halonen on pressana, Brax oikeusministerinä ja maahanmuuttoasioista vastaa lipilaari suomenruotsalainen Astrid Thors...

weekendsoldier kirjoitti...

Itse hankkisin jonkin puoliautomaatti kiväärin jossa 30:n patruunan lipaskapasiteetti ja lisäksi pistoolin, siltä varalta että pääsevät "iholle".