Tasa-arvoisuus vastaan Todellisuus

Tasa-arvoisuus, sellaisena kuin se Suomessa yleisesti ymmärretään, on mielestäni hieno asia. Tasa-arvoisuuus ei ole pelkästään moraalisesti hyveellinen periaate, vaan myös taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti hyödyllinen; länsimaiden kehitys olisi jäänyt aivan toisenlaiseksi, jos naiset olisivat jääneet työelämän ja politiikan ulkopuolelle tai jos keskiaikainen säätyjärjestelmä olisi väkisin pidetty voimassa. Kuten kaikilla asioilla, myös tasa-arvolla on kuitenkin vaihtoehtoiskustannus. Sukupuolten tasa-arvosta puhuttaessa yksi ilmeisimmistä vaihtoehtoiskustannuksista on se, että naisten työelämään käyttämä aika on väistämättä ainakin osittain pois perheelle ja lapsille omistetusta ajasta. Mikään ei tietenkään estä perheen isäntää (tai jos isäntä sanana kuulostaa liian heteronormatiiviselta, voit korvata sen mielessäsi vaikka uroksella tai tarvittaessa patriarkaalisella sortajalla) hoitamasta lapsia emännän paiskoessa pitkää päivää duunissa, mutta...

Tasa-arvoisuus on periaatteena hieno ja se toimii esimerkiksi meillä Suomessa. Tasa-arvoisuus on kuitenkin vain periaate. Tasa-arvoisuus ei poista erilaisuutta, ja siten se ei voi koskaan poistaa myöskään eriarvoisuutta. Jos tämä kuulostaa ihan kauhealta, olet unohtanut, ettei kaikki eriarvoisuus ole negatiivista, haitallista ja moraalisesti väärin. Hyvin yksinkertainen ja kärjistetty esimerkki tästä on sylilapsen ja aikuisen eriarvoinen kohtelu yhteiskunnassa. Sylilapsella ei ole oikeudellista toimivaltaa, koska se ei pystyisi sitä aikuisen tavoin käyttämään. Vastaavasti lainkuuliainen kansalainen ja rikollinen ovat eriarvoisessa asemassa, sillä jälkimmäiseltä voidaan lain suomissa rajoissa riistää vapaus väliaikaisesti tai pysyvästi. Tällainen eriarvoisuus on useimpien ihmisten mielestä hyväksyttävää ja jopa välttämätöntä. Mihin tällainen eriarvoisuus perustuu, jollei aatteeseen? Tietenkin todellisuuteen, jossa sylilapsi on avuton ja muista riippuvainen olento, ja jossa rikollinen on tietoisesti rikkonut yhteisesti sovittuja sääntöjä ja aiheuttanut oikeudetta vahinkoa ja haittaa muille. Ja samaan todellisuuteen perustuu myös naisen ja miehen välinen luonnollinen eriarvoisuus.

Biologia on toisille kirosana ja toisille kutsumustyön ala. Biologisesti miehellä ja naisella on selviä eroja. Puuttumatta sukupuolielimiin, voidaan havaita esimerkiksi eroja keskimääräisessä ruumiinkoossa ja lihasvoimassa. Näitä eroja ei voi kiistää. Se, että mies on keskimäärin vahvempi, nopeampi ja kookkaampi merkitsee paljon luonnollisessa ympäristössä, josta myös ihminen on lähtöisin. Biologiset eroavuudet naisen ja miehen välillä tekevät meistä väistämättä eriarvoisia. Tilanteessa, jossa miehen ja naisen on paettava vaikkapa kauheaa ihmissyöjäsuurpetoa nimeltä karhu, nainen on heikommassa asemassa, koska omaa vähemmän lihasvoimaa ja nopeutta, jolla puolustautua tai paeta. Biologiset eroavuudet tarkoittavat sitä, että tietyissä tilanteessa naiset ja miehet ovat väistämättä eriarvoisia, ottamatta kantaa edes siihen vaikeaan kysymykseen, onko naisten ja miesten aivoissa rakenteellisia tai toiminnallisia eroja. Eroista seuraa, ettei ole järkevää pyrkiä luomaan keinotekoista ja luonnotonta tasa-arvoa esimerkiksi sukupuolikiintiöillä, joiden tavoite olisi, että tietyllä alalla on aina yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. Onhan selvää, että esimerkiksi fyysistä voimaa vaativissa tehtävissä naiset suoriutuvat keskimäärin miehiä heikommin, ja ovat siten huonompi vaihtoehto näihin tehtäviin.

Ymmärrän, että todellisuuden hyväksyminen voi olla joskus vaikeaa. Minulle se on vaikeaa esimerkiksi joka kerta kun pudotan jonkin terävän esineen jollekin herkälle pinnalle, naarmien sen piloille kömpelyyteni ansiosta. Jos todellisuus alkaa ärsyttää, ihminen yleensä reagoi aggressiivisesti. Etten tulisi ymmärretyksi väärin, haluaisin sanoa vielä muutaman sanan lisää biologisten tosiasioiden sanelemasta eriarvoisuudesta.

Elollisen organismin tavoite on selviytyminen. Selviytymisessä on olennaista hengissä pysymisen lisäksi myös lisääntyminen. Lisääntyminen on organismin selviytymisen kannalta kriittisen tärkeää, ja siitä syystä lisääntyminen väistämättä ohjaa myös organismin käyttäytymistä. Mutta asiaan yksinkertaistetun esimerkin kautta.

Oletetaan, että halutaan saada aikaan 12 kuukaudessa 100 kappaletta ihmislapsia, luonnollisin keinoin. Oletetaan, että tarkoitus on kasvattaa nopeasti väkilukua selviytymistarkoituksessa. Mitä tähän vaaditaan? Kuinka monta naista, olettaen, että he ovat terveitä ja saavat yhden lapsen kerrallaan, vähintään vaaditaan? Aivan oikein, 100 kappaletta. Entä kuinka monta miestä tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan? Juuri niin. Jos säkä käy, jopa yksi ainoa terve mies voi hoitaa homman kotiin, ja saattaa tehdä sen jopa suhteellisen mielellään (suonette minulle tämän karkean huumorin, konteksti oli suorastaan vastustamaton). Mitä tämä sitten tarkoittaa? No, senhän osaamme kaikki päätellä itsekin, mutta sanotaan se nyt sitten suoraan. Jos lähtötilanne on 100 miestä ja 100 naista, lisääntymistavoitteen kannalta ei ole fataalia, jos 50 miestä heitetään laavaan tai käristetään vartaassa. Mutta jo yhden naisen seivästäminen estäisi ehdottomasti 100 lapsen tavoitteen toteutumisen. Jos oikein tosissaan väännetään rautalankaa, tämä tarkoittaa sitä, että yksittäinen nainen on huomattavasti yksittäistä miestä tärkeämpi biologisen selviytymisen perspektiivistä. Myös tämä on sitä väistämätöntä eriarvoisuutta. Mikään tasa-arvoaate tai sukupuolikiintiö ei muuta sitä, että yksi mies voi hoitaa monen miehen hedelmöitystyöt, mutta yksi nainen saa yhdeksässä kuukaudessa ulos vain yhden lapsen, ellei kaksos- tai kolmosyllätys iske. Tämä on sitä todellisuutta, johon eriarvoisuus väistämättä kuuluu.

Todellisuuden sanelema eriarvoisuus ei ole mikään uhka tasa-arvoisuusaatteelle. Päinvastoin, todellisuuden kuuluukin toimia tienviittana periaatteille. Kiintiöittämällä ei saavuteta aitoa tasa-arvoa, vain keinotekoista sellaista. Nainen ei ole ihmisenä yhtään miestä vähäisempi, vaikka olisikin fyysisesti heikompi. Mies ei ole ihmisenä yhtään naista vähäisempi, vaikka yksi mies ei olekaan ihmislajin selviytymisen kannalta yhtä tärkeä kuin yksi nainen. Eriarvoisuus tietyllä mittapuulla ei tarkoita, että sillä mittapuulla vähempiarvoinen pitäisi alistaa, hävittää tai tuhota. Todellisuus on tärkeää hyväksyä, jotta voidaan toimia järkevästi. Todellisuuden hyväksyminen merkitsee myös erilaisuuden ja eriarvoisuuden hyväksymistä. Tämä on edellytys järkeville valinnoille monissa asioissa. Jos tarvitaan työntekijä, joka väistämättä joutuu kohtaamaan väkivaltaa, mies on naista parempi valinta fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi. Jos halutaan pitää väestön lukumäärä kasvussa tai entisellään, tyttövauvoja ei kannata hukuttaa (kuten Kiinassa on tapahtunut). Jos halutaan kasvattaa lapsi, nainen saattaa olla tehtävään miestä parempi. Jos halutaan rakentaa yhteiskuntaa, jossa nainen ja mies ovat tasa-arvoisia luonnollisen todellisuuden mahdollisuuksien rajoissa, soppaan ei kannata sotkea ihmisiä, joiden mielestä nainen on miehestä tehty, alempiarvoinen ja rinnastettavissa omaisuuteen. Olen puhunut.

Helsingin Sanomat tarjoaa: päivän propaganda-annos

Päivän Hesari tarjoaa jälleen päivittäisen propaganda-annoksen maahanmuuton positiivisuudesta, tällä kertaa mielipideosastolla ja hieman tavallista kriittisemmin.

Valtiotieteiden lisensiaatti Perttu Salmenhaara kirjoittaa maahanmuuton tarpeellisuudesta, mutta uskaltaa sentään huomauttaa, ettei puhdasta työperäistä maahanmuuttoa ole olemassakaan, koska työllistyvienkin maahanmuuttajien mukana tulee aina niitä, jotka eivät ainakaan välittömästi työllisty eivätkä ole edes muuttaneet maahan työllistymistarkoituksessa, kuten lapsia, vanhuksia ja työperäisten maahanmuuttajien puolisoita. Valitettavasti mukaan on ihan pakko sotkea ne tyypilliset maahanmuuttoa puolustavat argumentit.

Salmenhaara väittää, että seuraavat kaksi usein julkisessa puheessa toistuvat "kuvitelmat" ovat "harhaisia":
1) Maahanmuutto on kansallinen haittatekijä, jonka määrä tulisi minimoida.
2) Suomeen kohdistuu yleisesti ottaen muuttopainetta ulkomailta, jolloin maahanmuuttoa voitaisiin lisätä vain avaamalla rajat.

Salmenhaara perustelee näiden väittämien "harhaisuutta" varsin mielenkiintoisilla argumenteilla. Ensin hän toteaa, että "määrälliseen dataan perustuvaa tutkimustietoa maahanmuuton kokonaisvaikutuksesta vastaanottavan maan kansantalouteen on itse asiassa tehty varsin vähän." Todella mielenkiintoinen alustus. Olisivatko Salmenhaaran väitteet kenties hieman uskottavampia, jos tutkimustietoa olisi tehty varsin paljon enemmän? Ovelan alustuksensa jälkeen Salmenhaara jatkaa, että "olemassa oleva tutkimustieto osoittaa kokonaisvaikutuksen olevan pidemmällä tähtäyksellä myönteinen." Siis olemassa oleva "varsin vähäinen" tutkimustieto osoittaa kokonaisvaikutuksen myönteiseksi? Olisiko aihetta tutkia vähän enemmän, ennen kuin julistetaan asiaa ratkaistuksi ja todistetuksi?

Väite siitä, ettei Suomeen kohdistuisi muuttopainetta, on erityisen hämärä. Kehitysmaat ovat täynnä ihmisiä, jotka muuttaisivat mieluusti Suomeen nauttimaan korkeammasta elintasosta, jos vain pääsisivät. Jos näille ihmisille annetaan keino tulla Suomeen, osa heistä myös tulee. Ehkä Salmenhaara on jättänyt nämä ihmiset huomiotta siitä syystä, että kukaan älyllisesti rehellinen ei kehtaa väittää kehitysmaiden kansalaisten edustavan työperäistä maahanmuuttoa, joka hyödyttää Suomen taloutta. Mikäli Salmenhaara tarkoitti sanoa, ettei länsimaista ole muuttopaineita Suomeen, hän on tietenkin täysin ja täsmälleen oikeassa. Länsimaista ei ole muuttopaineita Suomeen, koska Suomessa on korkea verotus, joka karkottaa tehokkaasti useimmat todelliset osaajat.

Seuraavaksi Salmenhaara pudottaa todellisen pommin, väittämällä, että "kantaväestön työmarkkina-asemaa maahanmuuttajat eivät yleisesti ottaen uhkaa, koska he eivät kilpaile samoista työpaikoista." Salmenhaara jättää taktisesti mainitsematta, mistä työpaikoista maahanmuuttajat sitten mahtavat kilpailla. Suomessa on ollut määrällisesti erittäin vähän maahanmuuttajia moniin muihin EU-maihin verrattuna. Tämä tarkoittaa sitä, että kantaväestö on joutunut tekemään käytännössä kaikki työt, koska maahanmuuttajia ei ole ollut niitä tekemässä. Jostain syystä nyt maahamme saapuvat maahanmuuttajat tulevat tekemään eri töitä kuin suomalaiset? Mitähän töitä nämä sitten mahtavat olla? Suomessa on toki aloja, joilla tarvitaan lisää tekijöitä, kuten esimerkiksi sairaanhoito ja nuorison silmissä epämuodikkaat alat kuten rakentaminen. Mutta kuinkas monta työpaikkaa näillä aloilla on? Salmenhaaran referoima Sitra on tutkimuksissaan puhunut jopa 50 000 maahanmuuttajasta vuosittain. Tämä tekisi viidessä vuodessa neljännesmiljoona maahanmuuttajaa. Nämä kaikkiko työllistyisivät aloille, joiden työpaikoista suomalaiset eivät kilpaile? Sallikaa minun nauraa. Ovelana miehenä Salmenhaara tietysti jättää mainitsematta, kuinka suuri tarve maahanmuuttajille on, joten sitä saamme vain arvailla. No, reiluuden nimissä on mainittava, että onhan niitä aloja, joiden työpaikoista suomalaiset eivät todellakaan kilpaile. Esimerkiksi somaliankieliset päivähoitajat ja sosiaaliviranomaiset, vähemmistöjen "kontaktihenkilöt", tulkit ja ties mitkä muut. Mutta tarvitaankohan näitä oikeasti suomalaiseen yhteiskuntaan, mikäli maatamme ei täytetä maahanmuuttajilla?

Salmenhaara jatkaa hehkutusta. Hänen mukaansa "useat riippumattomat korkean tason raportit ja selvitykset osoittavat, että Suomessa maahanmuuttoa tulee jo lähivuosina lisätä huomattavasti yhtenä keinona vastata väestön ikääntymiseen ja siihen, että työvoiman kompetenssien kysyntä muuttuu nopeammin kuin niiden tarjonta." Mitkähän nämä "useat" ja "riippumattomat" raportit ja selvitykset mahtavat olla? Riippumattomat raportit ovat todellisuudessa kammottavan vähissä kun aiheina ovat työvoimapula ja maahanmuutto. Lähes jokaisella taholla on oma agendansa näissä asioissa, ja tällöin on vaikea puhua riippumattomuudesta, ainakaan rehellisesti. Useimmat maahanmuuton tutkijat ovat nimenomaan poliittisesti sitoutuneita perinteiseen vasemmistoon tai vihreisiin, jotka ovat molemmat ottaneet asiakseen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ajamisen. Eikö Salmenhaaralla ole mitään sanottavaa vaikka siihen, että kansainvälinen konsulttiyritys McKinsey toteaa raportissaan, ettei maahanmuutto ratkaise Suomen talouden haasteita?

En tiedä missä maailmassa Salmenhaara elää, mutta tässä ihmisten maailmassa, jossa minä elän, kaikella maahanmuutolla on muitakin kuin naminamipositiivisia seurauksia. Virossa on jo huomattu mitä tapahtuu, kun maassa on merkittävä venäläisvähemmistö. Mikä tahansa maahanmuuttajaryhmä tuo osan kulttuuristaan ja tavoistaan mukanaan, vaikka sopeutuisi vastaanottajan maan kulttuuriin kuinka hyvin tahansa. Tätä eivät voi kiistää edes "riippumattomat korkean tason raportit ja selvitykset." Yhdysvallat on maahanmuuton esimerkkimaa ainakin maahanmuuttajien määrää mitattaessa, ja mikä onkaan tulos? Slummeja, jengirikollisuutta, rotumellakoita ja "positiivista syrjintää." Yhdysvallat on toki hyötynyt paljonkin maahanmuuttajista, sitä ei voi kiistää. Mutta yhtä turhaa on väittää, ettei maahanmuutosta olisi mitään haittoja, tai että kokonaisvaikutus olisi välttämättä myönteinen. Tutkimustietoa tarvitaan lisää, ja nimenomaan puolueetonta sellaista - tutkimusta, jonka lähtökohta ei ole se, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat positiivisia asioita kaikille.

Yksi asia Salmenhaaran kirjoituksessa sentään on mielestäni erityisen hienoa ja ansiokasta. Hän ei ole sortunut monikultturistin helmasyntiin, eli siihen, että maahanmuuttajan täytyy olla oikean värinen eli siis musta, ollakseen oikea maahanmuuttaja. Salmenhaara toteaa, että "käytännössä maahanmuuttoa voidaan lisätä Venäjältä ja Puolasta." Miksikäs ei? Venäläiset ja puolalaiset sopeutuvat todennäköisesti suomalaiseen kulttuuriin paremmin kuin aivan toiselta puolen maailmaa tulevat. On kuitenkin syytä olla rehellinen, ja pitää mielessä, että Venäjä ja Puola molemmat kärsivät korruptiosta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta Suomea enemmän. Maahanmuuttajat voivat tuoda nämä asiat mukanaan. Johan Suomessa venäläiset poliitikotkin ovat syyllistyneet paritukseen ja muuhun arveluttavaan toimintaan, eikä venäläisiä ole koskaan voitu syyttää ainakaan kansallismielisyyden puutteesta. Ihmisissä on eroja. Meillä suomalaisillakin on todella käsittämättömiä tapoja, jotka viemme mukanamme mihin tahansa menemmekään. Kun nämä asiat pidetään mielessä ja huomioidaan, ja perusperiaatteena pidetään sitä, että Suomi on olemassa suomalaisia varten eikä koko maailmaa varten, maahanmuuttopolitiikka voi jopa olla Suomelle hyödyllistä.

Maahanmuuttaja, käsitteistä vaikein

Eduskuntavaaleissa melkein tapahtui jotain historiallista. Suomi oli lähellä saada ensimmäisen maahanmuuttajan eduskuntaan. Vihreiden ehdokas Zahra Abdulla sai aikaan sen verran värinää, että media ehti jo onnitella häntä pääsystä eduskuntaan – kunnes joku tylsimys meni ja laski äänet, ja totesi, ettei Abdulla sittenkään päässyt eduskuntaan. Suomi jää siis yhä odottamaan ensimmäistä maahanmuuttajaa eduskuntaansa.

Vai jääkö? Jos lähdetään tutkimaan historiaa niinkin kaukaa kuin samoista vaaleista, joissa kapteeni Jack Spa… siis Zahra Abdulla melkein pääsi eduskuntaan, havaitaan pian, että joku Elisabeth Nauclér Ahvenanmaalta pääsi kuin pääsikin läpi. Tässähän ei olisi muuten mitään ihmeellistä, mutta kappas, Elisabeth näyttää olevan ruotsalainen, ja tarkalleen ottaen vielä puoliksi norjalainen, joka muutti Ruotsista Ahvenanmaalle eli Suomeen, ja sehän tekeekin Elisabethistä maahanmuuttajan! Saimme siis sittenkin maahanmuuttajan eduskuntaan! Hurraa!

Jostain kumman syystä media ei kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi hehkuttaa Elisabethin, maahanmuuttajan, pääsyä eduskuntaan, vaikka Zahra Abdullaa piti onnitella ennen kuin oli edes laskettu pääseekö tämä läpi vai ei. Toki esimerkiksi Hesari sitten myöhemmin jaksoi pikku-uutisella mainita, että pääsihän meille sentään yksi maahanmuuttaja vaikkei Zahra päässytkään. Lopetetaanpas se pelleily nyt, ja sanotaan suoraan, mistä tässä on kysymys. Zahrasta nousi kohu, koska hän on musta. Elisabeth ei kiinnostanut mediaa, koska hän on tylsästi pohjoismaalainen ja valkoinen.

Maahanmuuttaja on sana, jolla tarkoitetaan kahta eri asiaa. Sanakirjan ja maalaisjärjen mukaan kaikki Suomeen ulkomailta muuttavat ovat maahanmuuttajia. Näinhän asian pitäisikin olla. Mutta mediassa ja esimerkiksi Vihreiden poliitikkojen puheissa maahanmuuttaja on sana, jolla tuntuu olevan hieman toisenlainen merkitys. Monikulttuurisuutta kannattavien puheissa maahanmuuttaja tuntuu säännönmukaisesti olevan joko afrikkalainen tai muslimi, mielellään molempia. Heidi Hautala esitti taannoin, että EU voisi perustaa ”työperäisen” maahanmuuton rekrytointikeskuksia Afrikkaan. Miksi ihmeessä juuri Afrikkaan? Onko Afrikassa jotenkin erikoisen osaavaa työvoimaa vapaana? Sellaista työvoimaa, jota esimerkiksi Aasiasta tai Etelä-Amerikasta ei löytyisi? Tai Itä-Euroopasta? Vai onko kyse vain siitä, että Heidi Hautalan mielestä ainoa oikea maahanmuuttaja on tummaihoinen afrikkalainen, huolimatta siitä, että afrikkalaiset maahanmuuttajat työllistyvät järkyttävän huonosti?

Kenialainen taloustieteilijä rukoilee länsimaita lopettamaan kehitysavun

Luulitko, että sinunkin verorahoistasi maksettava kehitysapu todellisuudessa auttaa kehitysmaita? Luulitko, että niillä miljoonilla euroilla nostetaan kehitysmaat vihdoin jaloilleen? Jos luulit, luulit väärin, ainakin kenialaisen taloustieteilijän James Shikwatin mielestä.

Shikwatin mukaan eniten kehitysapua saaneet maat ovat myös huonoimmassa kunnossa. Kehitysapurahoilla rahoitetaan byrokratiaa ja korruptiota. Kehitysapu opettaa afrikkalaisia laiskoiksi kerjäläisiksi, jotka eivät tule toimeen omillaan. Kehitysapu heikentää paikallisia markkinoita ja sammuttaa kaiken yrittelijäisyyden, jota kehitysmaat kipeästi kaipaisivat.

Tätä se auttaminen nykyään on. Kunhan näytetään hyviltä ja moraalisilta, mitäs väliä sillä on, jos todellisuudessa aiheutetaan vain vahinkoa?

Lue lisää:

Suomeksi (mamukulut-blogi)

Alkuperäinen artikkeli englanniksi (Spiegel)

Neljä teesiä maahanmuutosta, osa IV: Motiivi

Aiemmin on (ainakin minun mielestäni) todettu, että maahanmuutto on Suomelle kustannus, ja monikulttuurisuus vahingoittaa niin suomalaista kuin muiden maiden kulttuuria ja yhteiskuntarauhaa. Samaan syssyyn on todistettu, etteivät maahanmuuttajat paranna Suomen huoltosuhdetta ja ratkaise työvoimapulaa, vaan päinvastoin pahentavat asiaa. Lisäksi pitäisi olla selvää, ettei Suomi ole mitään velkaa kehitysmaille, ja ettei kehitysmaiden ongelmia voi ratkaista tuomalla kehitysmaiden asukkeja länsimaihin. Kukaan ei ole pystynyt osoittamaan näitä väitteitä epätosiksi. Jos ne siis ovat totta, miksi maahanmuutosta vaahdotaan joka puolella? Miksi sen väitetään olevan rikkaus, miksi vaaditaan aina vain lisää maahanmuuttajia? Miksi esimerkiksi Vihreät ja RKP haluavat kymmeniä, jopa satoja tuhansia maahanmuuttajia lisää maahamme, ja enimmäkseen juuri Afrikasta, kuten Heidi Hautalan puheet todistavat? Mikä on motiivi?

Itse uskon, että kyseessä on monien tekijöiden yhteisvaikutus.

Joidenkin ihmisten motiivi on halu näyttää hyveelliseltä, anteliaalta ja oikeamieliseltä. Voit verrata tätä siihen, että joku antaa kerjäävälle alkoholistille pari euroa, ja saa siitä hyvän mielen itselleen. Todellisuudessa alkoholisti ei sillä rahalla parane, vaan käyttää sen Lasoliin, mutta pääasia ei olekaan ongelmien ratkaiseminen, vaan oma hyvänolontunne. Teon todellisilla seurauksilla ei ole väliä; vain sillä, tuntuiko teko sinusta hyvältä ja saiko se sinut näyttämään hyvältä ihmiseltä, mielellään paremmalta ja moraalisemmalta kuin muut. Tiedättehän sanonnan: pahimmatkin teot tehtiin hyvässä tarkoituksessa.

Joillain ihmisillä on paljon synkempi motiivi. Eräillä ihmisillä on aina ollut pakkomielteenä maailman muuttaminen. Tavoitteet ovat hieman vaihdelleet, mutta esimerkiksi ääriuskovaiset ja kommunistit ovat halunneet muuttaa maailman täysin omien visioidensa mukaiseksi keinoja kaihtamatta. Näillä ihmisillä kyse on ideologiasta, lähes uskonnosta. Heillä on visio, ja he tekevät lähes mitä tahansa sen toteuttamiseksi. Vain muutama vuosikymmen sitten Suomessa oli monia ihmisiä, jotka halusivat Suomen liittyvän Neuvostoliittoon tai vähintään siirtyvän kommunismiin. Juuri tästä on kyse tälläkin kertaa. Nyt ideologia ei ole kommunismi, vaan monikulttuurisuus. Eipä silti, kommunismilla ja monikulttuurisuudella on merkittäviä yhteisiä piirteitä. Molemmat ovat globaali aate. Molemmat kuulostavat kivalta paperilla, mutta ovat täysi katastrofi todellisuudessa. Molemmat vähentävät moninaisuutta. Molempien tavoite on tietynlainen kiero tasa-arvo; kommunismissa taloudellinen tasa-arvo valtion kansalaisten välillä, ja monikulttuurisuudessa globaali tasa-arvo siinä mielessä, että jokainen valtio on täynnä sekalaisten maiden kansalaisia jotka elävät sekasotkukulttuurissa tai realistisemmin vahvimman kulttuurin hirmuvallan alla. Molemmat ideologiat tuomitsevat vastustajansa ja kriitikkonsa fasisteiksi. Molemmat ideologiat pyrkivät estämään kritiikin esimerkiksi tiedotusvälineissä. Molemmat ideologiat vaativat luopumista; kommunismi omasta uskonnosta luopumista ja monikulttuurisuus omasta kulttuurista luopumista. On mielenkiintoista, että moni entinen taistolainen ajaa nyt monikulttuuriaatteen asiaa.

Kaikkein huvittavin havaitsemani motiivi on ehdottomasti se, jota kutsun mielelläni värinämotiiviksi. Tämä motiivi on tarkemmin sanottuna ksenomania, erilaisuuden palvonta. Ksenomaanisten ihmisten mielestä erilaisuus on ihanaa. Sitä pitää saada lisää, ja paljon, seurauksista välittämättä. Näiden ihmisten mielestä on jännää ja kivaa, että naapuriin kohoaa moskeija, tai että työmatkalla saa kuunnella eksoottisia musiikki-instrumentteja. He sulkevat silmänsä siltä, että sivuvaikutuksina saadaan jotain ihan muuta, nimittäin ryöstöjä, kunniamurhia ja pakkoavioliittoja.

Sinun on kysyttävä itseltäsi, kenelle Suomi mielestäsi kuuluu? Monikultturistien mielestä Suomi kuuluu kaikille. Minun mielestäni se kuuluu suomalaisille. Valintasi on omasi.

Neljä teesiä maahanmuutosta, osa III: Erilaisuus on rikkaus!!!

Maahanmuuton kannattajien mielestä erilaisuus on rikkaus, ja maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat siitä syystä hienoja ja hyviä asioita Suomelle. Jokainen on varmasti kuullut tämän argumentin.

Kuka tahansa järkevä ihminen myöntää, että erilaisuus voi olla rikkaus. Toimiva yhteiskunta tarvitsee erilaisia ihmisiä: taitavia, luovia ajattelijoita ja aivan yhtä lailla kädentaitoisia toteuttajia ja tekijäihmisiä. Kuka tahansa järkevä ihminen myöntää myös sen, ettei kaikki erilaisuus ole rikkautta. Yhteiskunta ei tarvitse kaikkia erilaisia ihmisiä. Esimerkkinä yhteiskunta tarvitsee hyviä valtiomiehiä, mutta ei väkivaltaisia diktaattoreita. Yhteiskunta tarvitsee heteroseksuaaleja, jotka muodostavat perheitä ja kasvattavat lapsensa. Yhteiskunta ei tarvitse esimerkiksi pedofiileja. Jos kaikki erilaisuus on rikkautta, miksi vasemmisto sitten valittaa kasvavista tuloeroista? Eikö se, että on olemassa erilaisia ihmisiä, vaikkapa rikkaita ja köyhiä, muka olekaan rikkaus? Erilaisuudenhan pitäisi olla? Niinpä.

Maahanmuuttajien väitetään olevan meille rikkaus. Maahanmuuttajien väitetään olevan rikkaus, koska he ovat erilaisia, rikastuttavat (jollain ikuisesti hämäräksi jäävällä tavalla) kulttuuriamme, lisäävät luovuutta ja avartavat ajatusmaailmaamme, ja koska heillä on kokemusta ja osaamista (jota suomalaisilla ilmeisesti ei ole). Pysähdytäänpä hetkeksi miettimään näitä väitteitä.

Millä tavalla maahanmuuttajat ovat erilaisia? Onko maahanmuuttaja älykkäämpi tai innovatiivisempi kuin suomalainen? Onko hän rehellisempi? Lainkuuliaisempi? Onko hän lahjakkaampi? Onko hän kokeneempi? Onko maahanmuuttajilla joku selittämätön, taianomainen rikastuttava ominaisuus, jota kukaan ei pysty tieteellisesti osoittamaan? Mieti itse.

Miten maahanmuuttajat rikastuttavat kulttuuriamme? Tuomalla erilaista musiikkia ja veistotaidetta Suomeen? Siitäkö tässä nyt mesotaan ja maksetaan itsemme kipeiksi? Kerro ihmeessä minullekin jos keksit.

Tarkalleen ottaen miten maahanmuuttajat lisäävät luovuutta ja avartavat ajatusmaailmaamme? Ovatko maahanmuuttajat niin paljon suomalaisia luovempia ajattelijoita? Jos olisivat, miksi he tulisivat juuri tänne, sen sijaan että tekisivät luovuudellaan itsestään rikkaan jossakin muualla? Avartuuko ajatusmaailmamme jotenkin sen seurauksena, että näemme erivärisiä tai eri kieltä puhuvia ihmisiä? Emmekö tiedä heidän olemassaolostaan ja tavoistaan ellemme näe heitä?

Mitä sellaista hyödyllistä kokemusta ja osaamista maahanmuuttajilla on, jota Suomessa tarvitaan ja jota suomalaisilla ei ole? Tähän sentään on helppoa vastata. Eri puolilta maailmaa löytyy eri alojen huippuammattilaisia. Osa näistä on japanilaisia, osa suomalaisia, osa kreikkalaisia, osa kanadalaisia ja osa chileläisiä. Mutta huippuammattilaisia, erityisen osaavia ja kokeneita yksilöitä, ei ole ylitarjonnaksi asti. Millä juuri Suomi saa houkuteltua todelliset huippuammattilaiset, kun muualla verotus on matalampi, ilmasto suotuisampi ja kieli helpompi oppia? Eikö todellisuudessa käy niin, että huippuammattilaisten sijaan Suomeen muuttaa kouluttamattomia ja lukutaidottomia kehitysmaiden asukkeja, joilla ei ole kerta kaikkiaan mitään sellaista osaamista tai kokemusta, josta olisi Suomessa hyötyä? Jos ei, miksi ei?

Maahanmuutto ei todellisuudessa ole rikkaus, vaan kustannus. Maahanmuutto maksaa järkyttäviä euromääriä joka vuosi. Kaikki se raha menee mm. maahanmuuttajien työttömyyskorvauksiin ja muihin sosiaalitukiin, maahanmuuttajia varten kehitettyjen palvelujen rahoittamiseen ja virkamiesten palkkoihin sekä siihen maahanmuuttomyönteiseen propagandaan, jota kaikkialla levitetään. Lisäksi rahaa kuluu myös maahanmuuttajien rikollisuuteen – vankilat ovat maamme maahanmuuttajapitoisimpia yhteisöjä. Nämä rahat menevät sinulta ja minulta, suomalaisen veronmaksajan lompakosta. Ne rahat olisi voitu käyttää sinun lastesi päivähoitoon ja koulutukseen, tai eläkkeisiin ja vanhustenhoitoon. Ne rahat olisi voitu käyttää poliisin ja pelastuslaitosten kehittämiseen, niin että apua ei tarvitsisi odotella ikuisuutta.

Monikulttuurisuus ei oikeasti rikasta kulttuuriamme ja paranna suomalaista yhteiskuntaa. Yhteiskunta nimittäin rakentuu kulttuurille. Kulttuuri on ihmisten keskenään muodostama rakenne, joka sisältää kyllä nykyään kulttuuriksi mielletyt taiteet ja viihteen, mutta lisäksi myös sosiaaliset käyttäytymissäännöt ja tavat. Suomalainen kulttuuri on sellainen kuin on, koska suomalaiset ovat tehneet siitä sellaisen omien ajatustensa ja ulkopuolisten vaikutteiden perusteella. Vihreiden kansanedustajaehdokas Relander puhui vaalien alla kulttuurittomasta kulttuurista. Kulttuuritonta kulttuuria ei voi olla olemassa, sillä juuri kulttuuri määrittelee sosiaaliset käyttäytymissäännöt ja tavat. Ilman kulttuuria ei ole yhteiskuntasopimusta eikä yhteiskuntaa. Ilman kulttuuria ei ole mitään.

Kun kaksi erilaista kulttuuria kohtaa toisensa, syntyy aina konflikteja. Miksi? Koska erilainen kulttuuri merkitsee myös erilaisia käyttäytymissääntöjä: suomalainen voi sanoa suoraan ei, japanilainen taas joutuu aina kiertelemään ja välttämään avoimen kielteisiä ilmaisuja omasta mielipiteestään riippumatta. Tämä kiistaton tosiasia tarkoittaa sitä, että monikulttuurisuus tarkoittaa konfliktien kulttuuria – ristiriitojen ja erimielisyyksien kulttuuria, jossa ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, noudata samoja sääntöjä eivätkä kunnioita toisiaan. Mitä itse kuvittelet tapahtuvan, jos ajan suhteen täsmällinen ja sukupuolten tasa-arvoa kannattava kulttuuri joutuu yhtäkkiä samaan maahan ajan suhteen suuripiirteisen ja naista miestä vähäarvoisempana pitävän kulttuurin kanssa? Konflikti toisensa jälkeen. Monikulttuurisuus synnyttää väistämättä konflikteja, joiden laajuus ja väkivaltaisuus riippuu ainoastaan siitä, kuinka erilaisia kohtaavat kulttuurit ovat, ja kuinka monilukuisia kohtaavien kulttuurien edustajat ovat. Nämä konfliktit voidaan välttää ainoastaan yhdellä tavalla. Se tapa on sopeutuminen. Kahden kulttuurin kohdatessa vähintään toisen on muutettava omia käyttäytymissääntöjään ja tapojaan, jos aikoo elää sovussa erilaisen kulttuurin kanssa. Sopeutuminen tarkoittaa myös omasta kulttuurista, suomalaisuudesta, luopumista.

Monikulttuurisuus tarkoittaa siis kulttuurien monimuotoisuuden, diversiteetin, häviämistä. Kulttuurit menettävät omia erikoispiirteitään ja joko sulautuvat sekavaksi fuusiokulttuuriksi, joka ei ole oikeastaan mitään muuta kuin sillisalaatti, tai yksi, vahvin kulttuuri murskaa kaikki muut. Monikulttuurisuus on todellisuudessa itsessään ristiriitainen sana. Sillä monikulttuuri, ”monta” ja ”kulttuuria”, tarkoittaa todellisuudessa ainutlaatuisten, itsenäisten kulttuurien heikkenemistä ja häviämistä, ja muutamien sekavien fuusiokulttuurien syntyä tai vahvimman, jääräpäisimmän kulttuurin voittoa muista. Joka tapauksessa monikulttuurisuus hävittää maapallon kulttuurien monimuotoisuuden, aivan samalla tavoin kuin luonnonvaraisesta elinympäristöstään toisaalle siirretty eläin saattaa tuhota uuden elinympäristönsä tasapainon ja ryöstää jonkin alueen alkuperäisen eläinlajin ekologisen lokeron ja siten vähentää luonnon monimuotoisuutta. Monikulttuurisuus, ”monta kulttuuria”, tarkoittaakin siis todellisuudessa vähäkulttuurisuutta, ”monien kulttuurien katoamista.” Kenen kulttuuri katoaa, kuka sopeutuu? Logiikka sanoisi, että Suomeen muuttavan väestön kuuluisi sopeutua suomalaiseen kulttuuriin, mutta monikulttuurisuuden kannattajat eivät hyväksy tällaista luonnollista logiikkaa, vaan vaativat suomalaisia sopeutumaan maahanmuuttajiin. Toisaalta myös osa maahanmuuttajista kieltäytyy sopeutumasta suomalaiseen kulttuuriin. Esimerkiksi merkittävä osa muslimeista kieltäytyy hyväksymästä naisen tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassamme.

Todellisuudessa maahanmuutto ja monikulttuurisuus eivät ole meille rikkaus, vaan kaksinkertainen kustannus. Maahanmuutto maksaa suomalaisille veronmaksajille riihikuivaa rahaa ja heikentää maamme huoltosuhdetta entisestään. Monikulttuurisuus aiheuttaa joka puolella maailmaa saman kauhean kustannuksen: ainutlaatuisten kulttuurien heikkenemisen, sekoittumisen ja katoamisen, ja tähän prosessiin liittyvät konflikti-ilmiöt kuten lisääntyvän rikollisuuden ja rasismin, lisääntyvän välinpitämättömyyden. Miksi haluaisimme maksaa tämän hinnan, kun todellisuudessa monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta ei ole meille juuri mitään hyötyä?

Esimerkkinä monikulttuurisuuden toteutumisesta maailmassa, kysy itseltäsi, oletko joskus valittanut siitä, miten amerikkalainen kulttuuri leviää joka paikkaan ja peittää kaiken muun alleen? Amerikkalaisen kulttuurin leviäminen ympäri maailmaa on todellista monikulttuurisuutta – iso, vahva ja näkyvä kulttuuri tulee ja jyrää pienemmät alleen. Edes sitkeimmät kulttuurit eivät voi välttyä ottamasta omaan kulttuuriinsa amerikkalaisia vaikutteita, koska amerikkalaiset vaikutteet ovat kaikkialla. Islamilainen kulttuuri leviää tällä hetkellä Euroopassa samaan tyyliin, ei elokuvien ja television välityksellä kuten amerikkalainen, vaan islamilaisista maista muuttavien valtavien ihmisjoukkojen mukana. Tätä asiaa sietää miettiä, paitsi jos olet sitä mieltä, että islamilaisen kulttuurin piirteet kuten naisen pitäminen miestä vähempiarvoisena, homojen ja lesbojen pitäminen perversseinä rikollisina ja uskonnon tunkeutuminen elämän kaikille alueille ovat tervetulleita kotimaahasi ja yhteiskuntaasi. Rikkaus on kaksipiippuinen juttu.

Neljä teesiä maahanmuutosta, osa II: Kuka vaihtaa vaippamme?

Lähes kaikissa länsimaissa, myös Suomessa, väestönkehitys on hidasta. Jos väkiluku kasvaa, se kasvaa lähinnä maahanmuuton voimin. Monissa maissa väkiluku uhkaa laskea.

Suomessa on puhuttu ad nauseam tulevasta kauhistuttavasta työvoimapulasta, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, väkiluku kääntyy laskuun ja eläkeläisten osuus väestöstä räjähtää. Uhkakuva on se, että Suomen huoltosuhde muuttuu kestämättömäksi, kun yhä pienempi joukko työssäkäyviä joutuu elättämään kasvavan joukon eläkeläisiä, lapsia ja työttömiä. Työvoimapulapuheiden yhteydessä on mainittu usein ratkaisuna mikäs muu kuin maahanmuutto, tuo aikamme universaali ratkaisu kaikkiin todellisiin ja kuviteltuihin ongelmiin. Väitteeseen kuuluu, että on olemassa töitä, joita suomalaiset eivät suostu tekemään, ja ongelmaksi muodostuu se, ettei suomalaisia yksinkertaisesti riitä kaikkiin töihin. Tästä seuraa tuttu kysymys: kuka vaihtaa vaippamme tulevaisuudessa?

Työvoimapulasta on puhuttu paljon, mutta enimmäkseen tyhjää sanahelinää. Suomessa on yhä huomattava määrä työttömiä syntyperäisiä suomalaisia. Lisäksi Suomessa koulutetaan jatkuvasti aivan liikaa ihmisiä mediaseksikkäille aloille. Poliitikot haaveilevat suunnilleen koko kansan sullomisesta korkeakouluihin. Muuttamalla koulutuspolitiikkaa realistisemmaksi, esimerkiksi vähentämällä raskaasti ylitarjonnasta kärsivien alojen koulutusta ja lisäämällä ammattikoulutusta lukio- ja korkeakoulutuksen loputtoman lisäämisen sijaan, voidaan yksinkertaisin ja edullisin keinoin helpottaa tilannetta. Kaikki työttömät suomalaiset eivät ole eräiden tahojen väitteistä huolimatta syrjäytyneitä ja lahjattomia alkoholisteja. Mikään ei estä kouluttamasta heitä oikeasti hyödyllisiin töihin, sen sijaan, että heitä pyöritettäisiin lähinnä orjatyöksi kuvailtavassa työharjoittelussa ja milloin missäkin nollakoulutuksessa. Olisin hyvin yllättynyt jos paljon puhuttu työvoimapulamme ei ratkeaisi sillä, että suomalaiset työttömät koulutettaisiin tarvittaville aloille ja korkeakoulumaaninen koulutuspolitiikka korvattaisiin realistisemmalla vaihtoehdolla.

Mikäli työvoimapulaa ei pystytä jostain syystä ratkaisemaan suomalaisilla, maahanmuutto on luonnollisesti yksi harkitsemisen arvoisista ratkaisuvaihtoehdoista. Työvoimapulakeskustelussa on kuitenkin kokonaan unohdettu eräs tärkeä asia, nimittäin väestönkehityksen eteneminen sen jälkeen, kun suuret ikäluokat kuolevat vanhuuteen. Suuria ikäluokkia sanotaan suuriksi ikäluokiksi yllättäen koska ne ovat poikkeavan suuria. Suuret ikäluokat syntyivät hetkellisen, poikkeuksellisen korkean syntyvyyden seurauksena. Syntyvyys on sittemmin laskenut ja suunnilleen vakiintunut nykytasolleen. Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle aiheuttaa sen, että eläkeläisten osuus väestöstä kasvaa huomattavasti. Mutta edes suuret ikäluokat eivät elä ikuisesti, vaan aikanaan poistuvat väestöstä luonnollisesti. Tämä aiheuttaa eläkeläisten osuudessa huomattavan laskun, jolloin tilanne äkkiä korjautuu, koska suurten ikäluokkien syntymisen jälkeen syntyvyydessä ei ole ollut vastaavia poikkeuksellisia piikkejä. Jos suurten ikäluokkien tilalle roudataan kymmeniä tai satoja tuhansia maahanmuuttajia työtä tekemään, nämä maahanmuuttajat jälkeläisineen jäävät suurella todennäköisyydellä työttömäksi kun suuret ikäluokat poistuvat väestöstä ja eläkeläisten osuus normalisoituu.

Jos nyt kuitenkin ihan välttämättä halutaan lähteä ratkaisemaan työvoimapulan ja huoltosuhteen ongelmaa maahanmuutolla siitä huolimatta, että esimerkiksi kansainvälisesti arvostettu konsultointitoimisto McKinsey raportissaan toteaa, ettei maahanmuutolla pystytä ratkaisemaan Suomen talouden haasteita, vaan talouskasvua saadaan paremmin aikaan nostamalla työllisyysastetta, on huomioitava seuraavat tosiasiat.

Tietyistä maista tulevat maahanmuuttajat ja pakolaiset työllistyvät huomattavan paljon muita huonommin. Johtuu tämä mistä tahansa, se on huomionarvoinen fakta. Vihreiden Heidi Hautala ehdotti taannoin, että Suomi perustaisi Afrikkaan rekrytointipisteitä, joiden kautta houkuteltaisiin sikäläisiä muuttamaan Suomeen. Tarkoitus oli ilmeisesti a) ratkaista tuleva työvoimapula ja b) ”rikastuttaa” Suomen tylsää kulttuuria. Hautalan ehdotus on ihailtavan absurdi. Maamme työttömyystilastot nimittäin paljastavat, että maahanmuuttajien työttömyysasteet ovat järkyttävän korkeat suomalaisiin verrattuna, ja joidenkin maahanmuuttajaryhmien työttömyys on vielä moninkerroin muita maahanmuuttajia korkeampi. Esimerkiksi Suomessa asuvista ruotsalaisista työttömiä oli viime vuonna työministeriön arvion mukaan 10 %. Heidi Hautalan rekrytointisuunnitelmien kannalta ikävä tosiasia on se, että esimerkiksi somalialaisten työttömyysaste viime vuonna oli 58 %. Erityisen huomionarvoista on, että somalialaisten työttömyysaste oli 58 % jo vuonna 2001 – eli minkäänlaista positiivista kehitystä ei ole tapahtunut viidessä vuodessa, kun toisaalta ruotsalaisten työttömyysaste on pudonnut samassa ajassa 7 prosenttiyksikköä. Irakilaisista työttömiä oli arviolta 62 % ja marokkolaisista 47 %. Ulkomaalaisten kokonaistyöttömyysaste oli 24 % - melkoisen paljon enemmän kuin suomalaisten. Eivätkö nämä luvut ole suorastaan järkyttäviä? Tiettyjen ulkomaalaisryhmien työttömyysaste on yli 50 ja jopa 60 prosenttia! Millä nämä ihmiset elävät? Kuka heidän asumisensa ja ruokansa maksaa? Senhän me jo tiedämme. Sen kaiken maksavat sinä ja minä, ja siitä hyvästä meitä kutsutaan suvaitsemattomiksi ja rasisteiksi. Ovatko nämä luvut sitten yllättäviä? Eivät todellakaan ole. Tilastojen mukaan afrikkalaisista 40 % ja aasialaisista 25 % on lukutaidottomia. Kuka oikeasti voi edes kuvitella, että lukutaidottomat ihmiset voisivat työllistyä länsimaissa, tai että heidän kouluttamisensa hyödyllisiin työtehtäviin olisi helppoa tai halpaa verrattuna kotimaisten työttömien kouluttamiseen? Noin kolmannes – puolet heistä pitäisi opettaa ensin lukemaan, sitten puhumaan suomea, ja lopuksi kouluttaa varsinaiseen ammattiin. Tämä ei ole ihan ilmaista. Ja nyt kun puhe on maahanmuuttajien työttömyydestä, on syytä muistaa, että työllistyneistä maahanmuuttajista merkittävä osa tekee töitä, joita ei edes olisi olemassa ilman maahanmuuttajia, ja joista sinänsä ei ole minkäänlaista hyötyä suomalaisille.

Kuka vaihtaa vaippamme on todellisuudessa aika törkeä kysymys. Työvoimapulapuheissa usein mainitaan esimerkiksi vanhusten- ja sairaanhoitotehtävät töinä, joita suomalaiset eivät enää suostu tekemään. Koska suomalaiset eivät suostu tekemään näitä ja muitakin ”epämieluisia” töitä, on hankittava ulkomaalaisia, varsinkin afrikkalaisia, tekemään nämä työt. Eikös tämä ole hitusen rasistista? Onko tarkoitus luoda Suomeen kurjistunut ulkomaalaisvähemmistö, joka tekee niin sanotut paskaduunit, alipalkatut ja raskaat työt, joita suomalaiset eivät halua hoitaa? Onko afrikkalaisen luonnollinen paikka länsimaisessa yhteiskunnassa, vaihtamassa länsimaalaisten vanhusten vaippoja? Miksi tämä minusta haiskahtaa vahvasti imperialismilta, lähes orjuudelta? Onko maahanmuuttajien tarkoitus olla kakkosluokan työntekijöitä ja kansalaisia? Minne se tasa-arvo nyt taas unohtui? Maahanmuuttajia ei ole moraalisesti oikein käyttää alipalkattuina hanttihommien halpatyöläisinä, vaikka monet yritykset mielellään tekisivätkin juuri näin.

Maahanmuuttajien houkutteleminen Suomeen ei ole mikään helppo asia. Maahanmuuton kannattajat Astrid Thorsista Mikko Puumalaiseen kaikki väittävät, että Suomessa on hyvin rasistinen ja ulkomaalaisvihamielinen, syrjivä ilmapiiri. Oli tämä totta tai ei, on tasavarmasti ehdottoman totta, että Suomen raskas verotus ei houkuttele korkeasti koulutettuja ihmisiä muuttaman maahamme. Korkeasti koulutetut ja lahjakkaat muuttavat mieluummin maihin, joiden veroaste on matalampi, ja joissa on mahdollista todella tehdä rahaa rehellisellä työllä. Suomen kylmä ilmasto ei erityisemmin houkuttele lämpöä ja auringonpaistetta halajavia. Suomen kieli on harvinainen ja vaikea, eikä englannilla täällä työelämässä pitkälle pötkitä. Sen sijaan Suomen sosiaaliturvajärjestelmä houkuttelee maahamme nimenomaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole aikomustakaan tehdä töitä ja siten maksaa raskaita veroja, vaan pelkästään asettua elämään suomalaisten työssäkäyvien veronmaksajien rahoilla. Suomeen hakeutuvat nimenomaan ne maahanmuuttajat, jotka eivät edes halua tehdä töitä, vaan pyrkivät vain nauttimaan ilmaisesta elatuksesta. Tätä ei voi edes teoriassa muuttaa mitenkään muuten kuin laskemalla verotusta erittäin huomattavasti, ja purkamalla sosiaaliturvajärjestelmä. Ketkä kannattavat?

Karu totuus on se, että maahanmuutto ei pysty ratkaisemaan Suomen huoltosuhteen ongelmia. Järkyttävän suuri osa maahanmuuttajista jää työttömiksi, ja heidän pakkokouluttamisensa ja työllistämisensä maksaisi taatusti enemmän kuin kotimaisten työttömien kouluttaminen ja työllistäminen. Maahanmuutto todellisuudessa heikentää huoltosuhdetta entisestään, eikä suinkaan paranna sitä. Maahanmuuton seurauksena suomalaiset työssäkäyvät joutuvat elättämään yhä suuremman joukon eläkeläisiä, lapsia ja työttömiä maahanmuuttajia. Maahanmuutto ei vähennä suomalaisista työttömistä syntyviä julkisia menoja, ja jokainen työttömäksi jäävä maahanmuuttaja lisää julkisia menoja. Jos työperäistä maahanmuuttoa kuitenkin halutaan, sen pitää tapahtua maista, joiden väestö on valmiiksi koulutettua ja kielitaitoista eli toisin sanoen kehittyneistä maista, mikäli siis halutaan pitää kustannukset mahdollisimman pieninä. Myös työssäkäyvät maahanmuuttajat aiheuttavat huomattavia julkisia menoja, sillä valtio joutuu kustantamaan kaikenmaailman tulkkeja ja erikielisiä päivähoitajia maahanmuuttajia palvelemaan.

Mitä me tästä kaikesta opimme? Meidän pitäisi oppia ainakin se, etteivät maahanmuuttajat ole se porukka, joiden täytyy tulevaisuudessa vaihtaa meidän vaippamme. Kyllä meidän täytyy tehdä se vastaisuudessakin ihan itse. Maahanmuutto ei ole ratkaisu Suomen työvoimapulaan ja huoltosuhteen ongelmiin. Suomalaisten on itse oltava ratkaisu. Emme voi ulkoistaa vastuutamme, vaikka se olisikin tosi kivaa.

Neljä teesiä maahanmuutosta, osa I: Velka ja inhimillisyys

Kaikki ovat varmasti jo kuulleet, että maahanmuutto on Suomelle (ja kaikille muillekin) hyvä ja ehdottomasti kannatettava asia. Syitä tähän on monta ja monituista. Aion nyt käsitellä uuden maahanmuuttoministerimme Astrid Thorsin ja muiden yhtä arvovaltaisten tahojen ehkä yleisimmin käyttämää argumenttia maahanmuuton puolesta, eli ns. inhimillisyys- ja velka-argumenttia.

Me suomalaiset olemme valkoihoisia. Historiallisesti valkoiset ovat sortaneet kolmannen maailman valtioiden kansalaisia jo satoja vuosia, esimerkiksi orjuuden ja siirtomaavallan muodossa. Tästä johtuen valkoiset ovat velkaa kolmannelle maailmalle, jonka kansalaiset ovat sattumalta enimmäkseen vaihtelevassa määrin tummia iholtaan.

Kaikki tietävät suunnilleen, kuinka kurjat oltavat kolmannessa maailmassa vallitsevat. On inhimillistä ja siten moraalisesti oikein auttaa kehitysmaiden kansalaisia, esimerkiksi myöntämällä kehitysapua ja ottamalla kehitysmaiden kansalaisia maahanmuuttajina elintasoltaan paljon korkeampaan Eurooppaan, ja myös Suomeen. Meidän on tehtävä näin erityisesti sen vuoksi, että olemme kehitysmaille velkaa. Meidän olisi inhimillistä auttaa vaikka emme olisi mitään velkaa, mutta olemassa oleva velkamme suorastaan ehdottomasti velvoittaa meidät auttamaan kaikin keinoin. Kääntäen, se, että jättäisimme auttamatta kehitysmaita, olisi moraalisesti väärin.

Kerronpa salaisuuden. Suomalaiset eivät ole kehitysmaille todellisuudessa velkaa mitään. Me emme ole velkaa mitään. Miksi emme? Koska Suomi ei miehittänyt ensimmäistäkään afrikkalaista maata, tai tappanut edes yhtä amerikkalaista intiaaniheimoa sukupuuttoon. Koska suomalaiset kauppa-alukset eivät koskaan seilanneet Afrikkaan kaappaamaan viattomia, vapaita ihmisiä tekemään orjatyötä Suomeen. Suomalaiset eivät koskaan olleet imperialistisia, ekspansiivisia siirtomaavalloittajia. Suomi ei ole koskaan ollut suurvalta, jolla olisi ollut kykyä tai tahtoa pienempiensä sortamiseen. Suomalaisilla on nimittäin enemmän yhteistä kehitysmaiden kanssa kuin edes innokkaimmat altruistit ja maailmanparantajat haluavat myöntää. Suomi on valtiona hyvin nuori ja sen kansa pääluvultaan pieni. Ensin Suomi, pienenä ja kehittymättömänä, tuli ruotsalaisten valloittamaksi, ja myöhemmin keisarillinen Venäjä otti maamme haltuunsa ja teki Suomesta suurruhtinaskunnan. Suomella ja imperialististen suurvaltojen sortamilla kehitysmailla on yhteistä se, että yhtä lailla Suomi kuin monet Afrikan, Amerikan ja Aasian kansat ja valtiot ovat joutuneet isompiensa uhreiksi ja valloittamiksi. Me suomalaiset emme ole historiallisesti sortajia emmekä valloittajia, vaan nimenomaan sorrettuja ja valloitussotien ja diktaattorien uhreja.

Suomi ei ole sortanut, mutta sen sijaan Suomi on auttanut. Suomi on lähettänyt rauhanturvaajia, Suomi on lähettänyt miljardeja ja taas miljardeja euroja kehitysapuna eri puolille maailmaa, ja Suomi on ottanut vastaan pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja turvapaikkaturisteja kaikkialta maailmasta. Olemme siis olleet varsin inhimillisiä ja auttavaisia. Koska emme ole mitään velkaa kehitysmaille, ei meitä myöskään voi velvoittaa auttamaan. Olemme auttaneet omasta hyvästä tahdostamme; auttaneet, koska haluaisimme, että myös kehitysmaiden kansalaisilla olisi hyvä olla.

Kerron toisenkin salaisuuden. Se, että Suomi ottaa vastaan maahanmuuttajia kehitysmaista, ei todellisuudessa lainkaan auta kehitysmaita, ainoastaan yksittäisiä ihmisiä. Kaikkein kipeimmin apua tarvitsevat, aseistettujen terroristien ja raiskaajien piinaamat naiset, lapset ja vanhukset, eivät pääse pakenemaan kehitysmaista Suomeen ja Eurooppaan. Pakoon pääsevät vain vahvimmat, julmimmat, lahjakkaimmat ja rikkaimmat. Jokainen afrikkalainen lääkäri, joka muuttaa Suomeen, on yksi lääkäri vähemmän auttamassa nälästä, taudeista ja sodan tuhoista kärsiviä afrikkalaisia. Tarvitsemmeko me lihavuuteen ja viinaan kuolevat suomalaiset afrikkalaista lääkäriä enemmän kuin raiskauksiin, luoteihin, HI-virukseen ja nälkään kuolevat afrikkalaiset? Emme todellakaan tarvitse. Me emme saa päästää kehitysmaiden lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia ja filosofeja muuttamaan Suomeen ja jättämään kotimaansa yksin. Me emme tarvitse heitä. Heidän omat kansansa tarvitsevat heitä. Koulutettujen ihmisten aivovuoto kehitysmaista länsimaihin on estettävä, jos kehitysmaat aiotaan koskaan saada jaloilleen. Jos todella haluamme auttaa kehitysmaita, me emme saa alkaa varastaa heidän kallisarvoisinta resurssiaan – koulutettuja ihmisiä. Kehitysmaiden kansalaisten maahanmuutto Suomeen ja muualle ei auta kehitysmaita lainkaan, vaan pahentaa kehitysmaiden tilaa. Kuulostaako tämä oudolta? Väärältä? Epäloogiselta. Mieti uudelleen. Yhteiskunnan rakentavat ihmiset. Ketkä jäävät rakentamaan yhteiskuntia kehitysmaihin, jos kaikki suinkin kynnelle kykenevät pakenevat länsimaihin? Vastaus on ilmeinen ja synkkä.

On totta, että kehitysmaasta Suomeen muuttaneen ihmisen elintaso paranee tietysti huomattavasti. Siksi Astrid Thorsin kaltaiset ihmiset sanovat, että maahanmuuttajille pitäisi antaa mahdollisuus. Mahdollisuus on aina hieno asia. Mutta minkä mahdollisuuden annamme Afrikalle? Miksi mahdollisuudet kuuluvat aina vain yksittäisille ihmisille? Eikö kokonaisella kansalla saa olla mahdollisuuksia? Miten voimme sallia sen, että kehitysmaiden koulutetut ja kouluttamattomat hylkäävät omat maansa kuin uppoavat laivat, vaikka olemme vuosia syytäneet rahaa ja vielä lisää rahaa heidän maidensa auttamiseen? Kehitysmaista länsimaihin suuntautuva maahanmuutto kurjistaa kehitysmaiden tilannetta entisestään. Haluammeko me tätä? Minä en halua. Lisäksi kehitysmaista länsimaihin suuntautuva maahanmuutto kurjistaa myös länsimaiden tilannetta, sillä lähes kaikki länsimaat ovat jo muutenkin ahtaasti asuttuja ja saastuneita, liian täynnä ihmisiä ja ihmisten tuotoksia. Edes Suomeen ei mahdu merkittävästi lisää ihmisiä, paitsi jos haluamme saastuttaa maamme kauniin luonnon ja levittää asvalttia jokaikisen metsän ylle. Haluammeko me tätäkään? Minä en ainakaan halua.

Me emme voi siirtää kehitysmaiden väestöä pohjoisen pallonpuoliskon kehittyneisiin maihin ja toivoa siten ratkaisevamme kehitysmaiden ongelmat. Tämä tuhoaisi ensin kehitysmaat, ja sitten myös kehittyneet maat, kun kehitysmaat autioituisivat ja kehittyneiden maiden elintaso romahtaisi ympäristön ja yhteiskunnan ylikuormittuessa valtavan ihmistulvan alla. Seuraus olisi globaali kurjistuminen. Todellisen tasa-arvon tila, jossa kaikkien elämä on yhtä helvettiä. Haluammeko me tätä? Minä en halua.

Sanon sen vielä kerran. Kehitysmaiden kansalaisten maahanmuutto länsimaihin, myös Suomeen, ei paranna kehitysmaiden tilannetta, vaan pahentaa sitä. Suomi ei ole ennen sortanut heikompiaan. Nytkö ryhdymme siihen, kurjistamalla kehitysmaita entisestään, varastamalla kehitysmaista luonnonvarojen sijaan ihmisiä? Jokainen kehitysmaista Suomeen muuttanut ihminen synkentää kehitysmaiden tulevaisuutta piirun verran. Kehitysmaiden auttamista inhimillisyyden, altruismin ja velvollisuuden vuoksi ei voi käyttää perusteluna maahanmuutolle, koska kehitysmaista länsimaihin suuntautuva maahanmuutto ei paranna vaan pahentaa tilannetta. Tämä tosiasia paljastaa meille jotain hieman surullista. Nimittäin sen, että Astrid Thors ei todellisuudessa halua antaa kehitysmaille mahdollisuutta. Hän haluaa vain vaikuttaa moraaliselta ja hyvältä. Hänenlaisilleen ihmisille ei ole tärkeää olla hyveellinen, vaan tärkeää näyttää hyveelliseltä.

Juutalaiskysymys

Haluaisin esittää seuraavan juutalaisaiheisen kysymyksen nimettömänä pysyttelevän ulkomaalaistaustaisen tuttavani puolesta. Oikeastaan kyseessä on moniosainen kysymys. Lupauduin esittämään kysymyksen tuttavani puolesta, sillä kantaväestön (ts. syntyperäisten suomalaisten) edustajana minulla on jo tietynlainen syntymässä saatu rasistin ja suvaitsemattoman leima, jota ulkomaalaistaustainen tuttavani ei luonnollisesti ulkomaalaistaustaisena itse kanna. Tuttavani ei halua leimautua suvaitsemattomaksi tai rasistiksi, vaan ainoastaan sopeutua eurooppalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin. Hänen ei tarvitse ottaa riskiä, sillä minä voin ottaa sen hänen puolestaan - olenhan jo valmiiksi leimattu ja luokiteltu.

Saako juutalaisia "arvostella", "kritisoida" tai heidän historiaansa "analysoida" ja "tutkia", ja jos kyllä, niin miten?

Juutalaisten holokaustin kieltäminen tai edes epäileminen on selvästi kiellettyä ainakin englantilaisille valkoisille, niin kuin tapaus David Irving osoittaa. Niille jotka eivät tapausta tunne, David Irving tuomittiin Itävallassa vankilaan holokaustin kieltämisestä.

Ranskan presidenttiä Nicolas Sarkozya saa kuitenkin kutsua julkisesti likaiseksi juutalaiseksi, ainakin jos sen jälkeen huudetaan Allah u akbar.

Mitä tuttavani pitäisi ajatella? Saako hän halutessaan "arvostella" juutalaisia, vai onko se muslimien erioikeus? Ymmärrän hänen hämmennyksensä.

Hei, me loukkaannutaan!

Ilman sananvapautta ei ole minkäänlaista vapautta. Sananvapaus takaa sen, että ihmiset saavat tuoda julki mielipiteensä ja ajatuksensa ja sitä kautta omalta osaltaan vaikuttaa yhteiskuntaan ja maailmaan jossa elämme. Jos tätä vapautta ei sallita tai sitä rajoitetaan, kaikki muukin vapaus on vaarassa. Jos sananvapautta ei sallita, valtio, armeija, diktaattori (vaikka Stalin tai Hitler), uskonnollinen lahko tai mikä tahansa muu väkivaltaan valmis joukko voi tehdä aivan mitä tahtoo ilman, että kukaan voi kritisoida asiaa saati julkisesti organisoida resistanssia. Sananvapauden rajoittaminen uhkaa myös tiedonkulkua ja tiedon luotettavuutta, ilmeisistä syistä.

Valppaimmat ovat jo huomanneet, että sananvapaus on poissa muodista. Monenkirjavat virkamiehet, poliitikot ja tavalliset kansalaiset saarnaavat sananvapauden rajoittamisen tärkeyttä, käyttäen kaikista mahdollisista perusteluista sitä, ettei sananvapaus saa olla vapautta toisten ihmisten loukkaamiseen. "Äiti, pojat kiusaa!" On tietysti ihan mukava unelmoida maailmasta, jossa kukaan ei loukkaisi toista edes puheillaan, ja yrittää lainsäädännöllä toteuttaa tätä unelmaa. Mutta todellisuudessa, siis tässä reaalisessa maailmassa jossa joudumme elämään, tämä ajatus on naurettava. Miksikö? Siksi, että eri ihmiset loukkaantuvat eri asioista, ja koska maailmassa on tosi monta ihmistä, loukkaavia asioita on myös äärimmäisen paljon. Loukkaavuuteen vetoamalla voidaan siis kokonaan poistaa sananvapaus, jos lähdetään sille tielle, ettei sananvapaus tarkoita vapautta loukata (tai toisin sanoen, vapautta sanoa jotain, josta jollain toisella on vapaus vetää palkokasvi sieraimeensa). Kuka tahansa voi nimittäin (ja vielä perustellusti) väittää loukkaantuvansa lähes mistä tahansa.

Annan muutaman esimerkin asioista, jotka tunnetusti loukkaavat joitain ihmisryhmiä:
- Muslimeja loukkaa se, että terrorismista puhuttaessa puhutaan muslimeista
- Muslimeja loukkaa se, että jotkut väittävät, ettei islam ole rauhanuskonto
- Kristittyjä loukkaa se, että joku sanoo jumalan olevan lammasmielisten ihmisten harha-ajatus ja kristinuskon pelkkä poliittisen vallan väline kuninkaille ja paaveille
- Somalialaisia loukkaa se, että uutisissa kerrotaan johonkin rikokseen syyllistyneen tai siitä epäillyn olleen somalialainen
- HIFK-faneja loukkaa se, että joku väittää, ettei HIFK ole SM-liigan ellei Euroopan paras lätkäjoukkue
- Englantilaisia loukkaa se, että joku väittää heidän kuningatarkulttinsa olevan vanhanaikaista ja naurettavaa rahantuhlausta
- Venäläisiä loukkaa se, että joku uskaltaa vihjata, ettei Neuvostoliitto "vapauttanut" mm. Viroa natsien hirmuvallalta ihan täysin altruistisin motiivein vaan päinvastoin alistaakseen Viron omaan valtapiiriinsä
- Minua loukkaa se, että joku ylipalkattu byrokraatti kehtaa mennä väittämään Neekerinsuukkojen karkkipaperia rasistiseksi ja käyttää myös minun verorahojani karkkipaperiajojahtiiin
- Amerikkalaisia loukkaa se, että heidän motiivejaan paukutella pommeja satunnaisissa pikkumaissa epäillään
- Vähemmistövaltuutettu Puumalaista loukkaavat ilmeisesti oikeusministeriön tilastot (karkkipaperien lisäksi)
- Itähelsinkiläisiä loukkaa se, että heitä jatkuvasti kutsutaan alikoulutetuiksi, syrjäytyneiksi rasisteiksi

Jos sananvapaus ei ole vapautta sanoa myös sellaista, josta joku toinen loukkaantuu, kielletäänkö yllä lueteltujen asioiden sanominen, kirjoittaminen tai muulla tavoin julkaiseminen? Jos näin tehdään, amerikkalaisia ei saa enää loukkaavasti kutsua öljyn vuoksi valloitussotia sotiviksi maailmanpoliiseiksi. Oikeusministeriön rikostilastoja ei enää saa julkaista, jos ne sisältävät jonkin vähemmistön kannalta ikävää faktatietoa. Itähelsinkiläisiä ei enää saa kiusata. Vähemmistövaltuutettu Puumalainen ei saa enää leikkiä karkkipapereilla. Venäläisiä ei saa enää arvostella. Englantilaisten (tai muidenkaan) monarkiaa ei saa kritisoida. Mitään lätkätiimiä ei saa enää sanoa HIFK:a paremmaksi. Rikokseen syyllistyneiden kansalaisuutta ei saa paljastaa uutisessa, jos nämä ovat somaleja. Kristinuskoa ja jumalaa ei saa enää väittää epätodelliseksi, harhaksi tai hallinnan työkaluksi. Ja muslimeista ei saa sanoa enää yhtään mitään.

Cheetahkin tajuaa mihin tällainen johtaa; kohta enää mitään ei saisi sanoa ääneen. Onneksi tähän ongelmaan on olemassa ratkaisu: ei kielletäkään kaikkea loukkaamista, vaan vain tiettyjen ryhmien loukkaamista. Haluaako joku esittää arvauksia, ketä saa tulevaisuudessa loukata ja ketä ei?

Tämän päivän Hesarissa joku Marianne Backlén kirjoittaa, että natsi-sanaa käytetään hänen mielestään huolestuttavan kevyesti, ja peräänkuuluttaa yhteistä viharikoslainsäädäntöä demokraattisiin maihin. Mitä Marianne antaa esimerkeiksi sanan kevyestä käytöstä? Nuorisomuotinäyttelyssä jonkin valokuvan kuvatekstissä mainitun lauseen ja City-lehden kansikuvassa käytetyn otsikon "tyylinatsi." Mariannen kirjoituksesta tekee todellisen taideteoksen se, että hän ehtii samaan hengenvetoon mainita, ettei kannata sensuuria tai sananvapauden rajoittamista. Lopuksi hän kuitenkin sanoo kannattavansa "yhteisiä pelisääntöjä siitä, minkälaisessa kontekstissa on sopivaa viitata natsismiin."

Hengeltään samanlaista tekstiä tulee joka tuutista. Sananvapaus nimittäin on poissa muodista. Ihmisillä ei pitäisi olla oikeutta sanoa mitä ajattelevat. Hehän voivat vahingossa tai pahuuttaan sanoa jotain loukkaavaa, tai ihan vain väärää. Sananvapauden vastustajat (jotka kivenkovaan väittävät silti kannattavansa sananvapautta) uskovat, että rajoittamalla ja kieltämällä parannetaan yhteiskuntaa. Todellisuudessa sananvapauden rajoittaminen tuhoaa yhteiskunnallisen keskustelun, hidastaa tieteen ja tekniikan kehitystä ja saa ihmiset varomaan sanojaan. Holokaustia ei saa epäillä, tai saattaa seurata vankeusrangaistus. Holokaustia ei saa edes tutkia puolueettomasti (siis olettamatta, että holokausti tapahtui, tapahtui juuri saksalaisten toimesta, ja siinä kuoli x miljoonaa viatonta juutalaista). Haluatteko todellisen esimerkin siitä, miten hirvittävällä tavalla sananvapauden rajoittaminen voi hidastaa tieteen, yhteiskunnan ja koko ihmiskunnan kehitystä? Kävisikö Nikolaus Kopernikus, jonka aurinkokeskeinen maailmankuva asetettiin kirkonkiroukseen, koska ajan oppineiden ja kirkonmiesten mielestä ajatus aurinko- eikä maakeskeisestä maailmasta loukkasi uskoa ja itseään jumalaa.

Sanan tulee olla tulevaisuudessakin vapaa. Sitä ei saa rajoittaa vaatimalla ennakkosensuuria, kieltämällä jotain ryhmää loukkaavien faktojen tai väitteiden esittäminen tai vainoamalla valtavirrasta poikkeavien mielipiteiden ja tutkimusten esittäjiä. Totuuden ja avoimuuden tulisi olla tärkeintä. Virheelliset ja väärät argumentit ja suorat valheet voidaan kumota totuudella, faktatiedolla, ja hyvällä argumentaatiolla, ilman, että ketään tarvitsee heittää linnaan. Tällainen keskustelu on sananvapauden mahdollistama rikkaus ja potentiaalisesti molemminpuolinen oppimiskokemus. Eikö tämä rikkaus kelpaa kaikille, vai mistä ihmeestä on kyse?

Kyse on siitä, että nyt niin kuin aina ennenkin on olemassa totuuksia, joita sinun ei haluta tietävän, ettet vain ryhtyisi tekemään asialle jotakin.
- Autosi pöllinyt nuorisorikollinen ei halua sinun tietävän kuka autosi todella kähvelsi
- Hitler ei halunnut saksalaisten tietävän, että hän aikoo perustaa totalitäärisen diktatuurin, joka aloittaa seuraavan maailmansodan
- Ksenomaanikko ei halua sinun tietävän, mitä tapahtuu, jos Suomeen tuodaan aina vain lisää maahanmuuttajia, jotka eivät halua sopeutua tapoihimme

Jos luovumme sananvapaudesta ja rajoitamme sitä, mistä luovumme seuraavaksi?

Oikeus ja kohtuus

Suomen "oikeusjärjestelmässä" on virhe. Kriminaalipolitiikka on pielessä.

Rikoksista langetettavien tuomioiden raskauden määräävä periaate tuntuu olevan se, että tuomion on tarkoitus antaa rikolliselle aikaa 'parantua' tai 'katua' tekosiaan, tai jonkinlaisen muodollisen näpäytyksen sormille esimerkiksi sakon muodossa: "Ei noin saa tehdä!" Tässä ei ole mitään järkeä. Kaikki tilastot osoittavat, että vakavia rikoksia tehneet melko varmasti uusivat rikoksensa, tai muutoin jatkavat rikollista uraansa. Lähes ainoat rikolliset, jotka eivät tuppaa toistamaan tekoaan, ovat aviomiehensä tappaneet vaimot, jotka kyllästyivät lopulta hakatuksi tulemiseen ja puukottivat äijänsä hädässään. Vankilat ovat rikollisen aineksen ammattikorkeakouluja (ja kuulemma myös tosi monikulttuurisia). Vankilaan joutuva rikollinen ei kovin todennäköisesti palaa yhteiskuntakelpoiseksi ja lainkuuliaiseksi kansalaiseksi, ei vaikka hänet kuinka pakotettaisiin yhteiskuntakelpoisuuskoulutukseen, suvaitsevaisuuspaneeleihin, itsehillintäkursseille ja väkivallattomuusohjelmiin.

Vankila ei paranna, mutta onneksi lyhyet tuomiot eivät myöskään tyydytä rikoksen uhriksi joutuneiden tarvetta kostaa rikos sen tekijälle. Koston ei toki pitäisi olla rikoksesta annetun rangaistuksen ensisijainen tarkoitus, mutta on psykologinen tosiasia, että rikoksen uhri haluaa kokea asian olevan käsitelty ja rikollisen saavan oikeudenmukaiselta tuntuvan rangaistuksen teoistaan. Rikokset, jopa niinkin vähäiset kuin autovarkaudet, ovat aina uhriksi joutuvalle enemmän tai vähemmän traumaattisia, ja tästä syystä uhrin mielestä oikeudenmukainen rangaistus tapaa usein olla huomattavasti kovempi kuin rikollisen saama tuomio. "Silmä silmästä" -touhussa ei silti ole tarpeeksi järkeä. Jos jokainen raiskaaja pitää "oikeudenmukaiseksi" kostorangaistukseksi raiskata ja sitten dumpata linnaan, sorrutaan jo selvästi tarpeettoman väkivallan puolelle.

Mutta kaikkein eniten Suomessa jaellut leppoisat, suorastaan mitättömät rangaistukset ahdistavat lähes varmasti juuri poliiseja. Poliisi kerää samat kaverit kerta toisensa jälkeen talteen, heidät todetaan syyllisiksi, ja kuukauden tai enintään parin vuoden päästä jätkät ovat taas kierrossa, ja lopulta poliisisetää taas kaivataan hakemaan samat naamat talteen jälleen kerran.

Rangaistuksen tavoite ei kuulu olla rikollisen parantaminen, sillä tämä on epärealistista. Rangaistuksen tavoite ei kuulu olla kostaminen, sillä tämä ei ole erityisen rakentavaa. Rangaistuksen tavoite ei kuulu olla pelotteena toimiminen, sillä pelote ei ole koskaan estänyt rikollisuutta kokonaan, oli rangaistus kuinka hirveä ja julma tahansa. Rangaistuksen tavoite kuuluisi olla ainoastaan kansalaisten suojeleminen rikolliselta, ja sen varmistaminen, ettei rikollinen toiminnallaan enää tulevaisuudessa loukkaa, vaaranna tai vahingoita lainkuuliaisia kansalaisia tai heidän omaisuuttaan.

Rikollisen oikeudet ovat toissijaisia, sillä rikollinen rikkoo lakia omalla vastuullaan. Hän voi olla rikkomatta lakia, jos tahtoo välttyä seurauksilta. Jotta rangaistus saavuttaisi tavoitteensa eli lainkuuliaisten kansalaisten suojelemisen, sen pitäisi olla kova, ja fyysisesti estää rikollista uusimasta tekoaan. Fyysiseksi esteeksi rikoksen tekemiselle kelpaa hyvin esimerkiksi joukko paksuja betonielementtejä, jotka muodostavat pienen ja epämukavan sellin rikoksentekijän ympärille, siten estäen häntä juoksemasta kylillä raiskaamassa, tappamassa ja varastelemassa. On järjetöntä päästää esimerkiksi kolminkertaista murhaajaa lomille vankiloista, saati pysyvästi ulos edes kymmenen vuoden linnatuomion jälkeen. On järjetöntä antaa sakko- tai korvausrangaistuksia, joita "varattomalla" rikollisella ei ole mahdollisuuksia koskaan maksaa. Ehdonalainen vankeus ei ole mikään rangaistus - jopa totaalikieltäytyjät saavat raskaamman tuomion. Kuolemantuomio olisi monesta vakavasta henkirikoksesta ihanteellinen rangaistus, ellei se olisi luonteeltaan ikävän pysyvä ja peruuttamaton. Jos syytön mies saa 10 vuoden vankeustuomion, ja kahden vuoden jälkeen ilmaantuu uusia todisteita, hänet voidaan vielä vapauttaa. Jos syytön mies saa kuolemantuomion, teloitetaan, ja kahden vuoden kuluttua ilmaantuu hänet syyttömäksi osoittavia todisteita, kuollutta ei paljoa lohduta se, että hänen nimensä on teoriassa sentään puhdistettu. Lievemmät rikokset kuten varkaudet ovat siitä ikäviä, ettei niiden suhteellisen vähäisestä vakavuudesta johtuen ole mahdollista tai loogista antaa tuomioita, jotka olisivat riittävän pitkiä estämään rikollista varastamasta vielä tulevaisuudessakin. Esimerkiksi henkirikoksista olisi kuitenkin mahdollista antaa oikeasti tuntuvia tuomioita.

Rangaistuksen tavoite ei kuitenkaan lähitulevaisuudessa tule muuttumaan epärealistisesta loogiseen ja oikeudenmukaiseen. Tämä muutos nimittäin olisi ristiriidassa nykyään valtavirtaisen uhriajattelun kanssa. Kaikki ovat uhreja! Rikollinen on uhri. Ei ehkä ihan yhtä paljon kuin se viaton, jonka hän tappaa tai raiskaa, mutta jonkin verran uhri kuitenkin. Pitkä vankeusrangaistus on julmaa ja tarpeetonta, eikä hyödytä mitään.

Huokaus.

It's never lupus

Kesä lähestyy. Jos vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa, pian on taas hyvä aika valittaa siitä, miten luontomme suurpedot karhut ja sudet ovat ihan kauhean vaarallisia niin ihmisille kuin eläimille, ja varmasti aivan liian monilukuisia.

Suomessa ei tietääkseni ole koskaan sattunut ensimmäistäkään todistettua tapausta, jossa susi olisi tappanut ihmisen. Väitettyjä tapauksia löytyy lähinnä ajalta ennen itsenäistymistä, ja näiden luotettavuus on melkoisen kyseenalainen. Tällä vuosituhannella sudet eivät ole tappaneet ensimmäistäkään ihmistä maassamme. Karjaeläimiä, koiria ja poroja on mennyt silloin tällöin. Mutta kun ihminen löytyy kuolleena, yksi epäilty voidaan heti pudottaa listalta. It's never lupus.

Karhut ovat selvästi sutta kovempia kavereita niputtamaan meitä kaksijalkaisia. Suomessa karhut ovat tappaneet ihmisiä peräti yhden viimeisen sadan vuoden aikana. Hyökkäyksiä on ollut huomattavasti enemmän, ja jopa tällä vuosituhannella. Tyypillinen uhri on lenkkeilijä tai metsästäjä. Viime vuonna karhu kävi lenkkeilijän kimppuun ja raateli tämän jalkaa, kunnes sai lenkkitossusta kuonoonsa ja liukeni paikalta.

Susia pelätään selvästi suhteettoman paljon. Karhut ovat sentään edes jonkinlainen uhka meille ihmisille, mutta sudet ovat lähes täysin vaarattomia. Koti- ja karjaeläimet tietysti ovat vähemmän onnellisessa asemassa, ja joutuvat paljon ihmistä todennäköisemmin suurpetojen uhreiksi. Susia ei Suomessa turhan monia ole, eikä karhujakaan vielä joka puun takana väijy. Jätettäisiinkö edes ne sudet vähäksi aikaa rauhaan? Jos on pakko ammuskella suurpetoja, ammutaan sitten niitä karhuja, kunhan ei ihan kaikkia. Kaikenlaisen suurpetopropagandan ja "lapset eivät uskalla mennä kouluun susien takia" -löpinän voisi vähitellen unohtaa.

Pelon ja paniikin lietsonta on toki aina hauskaa, varsinkin länsimaalaisen luonnosta vieraantuneen hyssyttelijän mielestä. Ajattelin itse kantaa korteni kekoon yhteiskuntamme puolesta seuraavalla suorituksella.

Suomessa on yli puoli miljoonaa koiraa. Kaikki peruskoulunsa läpäisseet tietänevät, että koirat polveutuvat nykyisen tiedon mukaan susista, noista metsiemme villeistä tappajista. Tämä tarkoittaa sitä, että koirat ovat vähintään yhtä vaarallisia kuin sudet, ja jopa vaarallisempia, koska ne ovat käytännössä susia, jotka ovat tottuneet ihmisen läsnäoloon, eivätkä aktiivisesti välttele ihmistä kuten luonnonvaraiset sudet. Koirat ovat kirjaimellisesti kaikkialla. Jokaikisen kaupungin ja kylän puistot ja lenkkipolut ovat täynnä niitä, ja jokaisessa naapurustossa niin kerrostalolähiöissä kuin maaseudulla on vähintään se yksi haukkuva lutuinen eläinkumppani. Ja jokaikisestä paikasta löytyy vähintään se yksi koiranomistaja, joka ei ole älyllisesti tarpeeksi kehittynyt pitääkseen koiraansa hihnassa, aidan takana tai muulla tavoin erossa muista ihmisistä.

Yhdysvalloissa koirat ovat varsinaisia tuholaisia, aivan niin kuin kaikkialla muuallakin. Ne eivät pelkästään pasko joka paikkaan, vaan myös purevat ikävästi. Seuraavat tilastot koskevat Yhdysvaltoja:
- Joka 40. sekunti joku hakeutuu lääkärinhoitoon jouduttuaan koiran puremaksi
- Koirien hyökkäykset aiheuttavat vuosittain 4,7 miljoonaa vammaa, joista 800 000 vaatii lääkärinhoitoa.
- Alle 15-vuotiaat lapset ovat tyypillisin koiranpureman uhri
- Vähintään 25 eri koirarotua on aiheuttanut kuolemantapauksia
- Koirat tappavat vuosittain keskimäärin 12 ihmistä
- 82 % koirien aiheuttamista kuolemantapauksista johtuu koirista, jotka pidettiin irrallaan joko koiranomistajan tontilla tai sen ulkopuolella

Mitä Suomeen tulee, myös meillä koirat hyökkäävät ihmisten kimppuun useammin ja tappavat enemmän ihmisiä kuin kaikki maamme sudet ja karhut yhteensä. Tarttisko kenties tehrä jotain?

Räjähtävistä esineistä

Maamiina. Pahoittelen siivotonta kielenkäyttöäni, mutta varvas on niin perhanan kipeä, että oli pakko vähän purkaa paineita.

Kaikki yhtään mitään muuta mediaa kuin ostoskanavaa seuranneet ovat jo varmaan kuulleet jalkaväkimiinoista, rypälepommeista ja kaikkien räjähtävien vempaimien yleisestä epäinhimillisyydestä, sekä varsinkin näiden erinäisissä eteläisissä maissa aiheuttamasta kärsimyksestä. On tietysti kivaa ja ruusuista olla inhimillinen ja välttää verenvuodatusta. Voinkin ylpeänä ilmoittaa, että Suomessa maamiinat eivät ole tappaneet viimeiseen 50 vuoteen edes yhtä ainoaa afrikkalaista, aasialaista, amerikkalaista, ruotsalaista tai eskimoa, eivät lasta, naista tai perheen ainoaa lypsylehmää.

Muutamia faktoja:

1) Maamiinat ovat äärimmäisen tehokkaita puolustusaseita. Ne ovat keveitä, halpoja, tappavia ja säilyvät hyvin. Tätä ei tavallisesti tarvitse erikseen selittää SA-Intin käyneille, mutta monilta naisilta tämä tuntuu menevän yli ymmärryksen. Sukupuolten välisen tasa-arvon nimissä ehdotankin, että myös naiset joutuvat asepalvelukseen tarvittavan pitkäksi ajaksi oppiakseen maamiinojen toiminnan ja merkityksen puolustusaseina.

2) Maamiinat ovat lähes ainoa tehokas ase, jotka voidaan sotatilanteen päätyttyä suhteellisen helposti tehdä vaarattomiksi, jos niitä on käytetty oikein. Kaikilta tämä ei tosin näytä onnistuvan syystä tai toisesta. Me Suomessa olemme kuitenkin sikäli onnellisessa asemassa, että olemme löytäneet sekä kynän että paperin, ja myös joitain tehokkaampia välineitä maamiinojen turvalliseen käyttöön. Miinat voidaan nimittäin terävää kirjoitusvälinettä käyttäen merkitä tiettyä maa-aluetta tarkasti esittävään teokseen (so. kartta). Tämän merkinnän perusteella ne voidaan myöhemmin, sotatilan päättyessä, poistaa, niin etteivät ne jää ansoiksi maanviljelijöille ja marjastajille.

3) Merkittävät sotilasmahdit, kuten Venäjä (Hyvät), Yhdysvallat (Pahat) ja Kiina (Rumat), eivät luovu maamiinoistaan. Jokainen voi ihan itse päätellä miksi.

Maamiinoja on haluttu korvata rypälepommeilla. Tai siis virallisesti miinoja ei korvata, vaan niistä luovutaan tyystin niiden "epäinhimillisyyden" vuoksi tai muusta yhtä koomisesta syystä, kun kyseessä on sodankäynnin työkalu eli ase. Rypälepommit sitten aivan kuin sattumalta pyritään saamaan asevalikoimaan maamiinojen tultua poistetuksi siitä. Tämä on jopa galaktisessa mittakaavassa historiallisen typerä ratkaisu, mutta niin äärimmäisen tyypillinen irrationaaliselle länsimaalaiselle hyssyttelijälle, joka aikoo pelastaa maailman niin ilmastonmuutokselta, sodalta kuin hittovie pornoltakin. Maamiinojen korvaaminen rypälepommeilla on typerää koska:
1) rypälepommeihin siirtyminen aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia
2) rypälepommien käyttäminen on paljon vaikeampaa, sillä yksittäinen taistelija (so. sotilas, varusmies, reserviläinen, siviilipalvelusmies joka käänsi takkinsa) ei voi kantaa niitä mukanaan ja käyttää niitä, vaan ne joudutaan levittämään koneellisesti
3) rypälepommit eivät ole lähellekään yhtä tarkkoja aseina kuin maamiinat, jotka taistelija voi sijoittaa millilleen haluamaansa paikkaan
4) rypälepommit ovat siviileille (viattomille naisille ja lapsille sekä eläinkumppaneille) paljon vaarallisempia kuin maamiinat, sillä ne ovat epätarkempia ja niiden sijainnin seuranta on vaikeampaa (koska ne ammutaan raketinheittimillä tai pudotetaan lentokoneista, ja ne hajoavat epämääräiselle alueelle)
5) rypälepommit eivät ole vihollisarmeijaa vastaan läheskään yhtä tehokkaita kuin maamiinat (samassa käyttötarkoituksessa), sillä ne levitetään mekaanisesti, joten ne erottuvat maastosta paremmin kuin maamiinat, jotka yksittäinen taistelija voi halutessaan naamioida juuri niin hyvin kuin haluaa.

Jos rypälepommeja on pakko hankkia kustannuksista huolimatta, ne voisivat toimia samassa roolissa kuin kranaatinheittimet. Maamiinoja korvaamaan niistä ei yksinkertaisesti ole.

Mutta ei se mitään. Siirrytään vaan niihin rypälepommeihin. Ne eivät sentään ihan vielä ole kiellettyjä, vaikka mm. Norja on niitä jo kieltämässä. Mitähän sitten niiden jälkeen? Jos vaikka käpyjä heiteltäisiin. Se on epäinhimillistä vain oraville, jotka kuolevat nälkään kun kaikki niiden ravinto käytetään sotimisen julmaan tarkoitukseen.

Sosiaalisesti sekoittavasta asuntopolitiikasta

Vihreiden eräät edustajat ovat esittäneet ratkaisuksi maahanmuutosta johtuvaan ghettoutumiseen ja white flightiin sanahirviötä "sosiaalisesti sekoittava asuntopolitiikka." Tapio Laakson mukaan tämä verbaalinen Mr. Lordi tarkoittaa "sitä, että samoilla alueilla on hyvin paljon eri tyyppisiä asuntoja: kaupunkin vuokra-asuntoja, kalliimpia vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja, omistuasuntoja, pientaloja, luksuskämppiä jne. Etenkään halpoja kaupungin vuokra-asuntoja ei pidä sijoittaa samalle alueelle liian suuria määriä, koska tämä aiheuttaa ghettoutumista hyvin helposti esimerkiksi sitä kautta, että työttömyys keskittyy samoille alueille. Ongelmien lisääntyessä paremmin toimeentulevat alkavat muuttaa pois. Juuri näin on käynyt monin paikoin esimerkiksi Ranskassa."

Kuulostaako hyvältä ja ongelmattomalta ratkaisulta? Mieleeni nousee muutama kysymys.

Jos samalla alueella on asuntopoliittisen ratkaisun seurauksena hyvin erilaisia asuntoja, kaupungin sosiaalitoimen jakelemista vuokra-asunnoista huipputuloisten luksuslukaaleihin, miten tämä vaikuttaa alueen asuntojen ja tonttien hintakehitykseen? Kaupungin vuokra-asunnoissa ei asu it-alan asiantuntijoita tai imagomarkkinoinnin menestyjiä. Kaupungin vuokra-asunnoissa asuu opiskelijoita, kenties eläkeläisiä, mutta myös alkoholiongelmaisia, henkisistä syistä yhteiskunnasta syrjäytyneitä, narkomaaneja ja elämäntapapummeja. Opiskelijoista aiheutuu lähinnä esteettistä haittaa sopivan haalarikauden aikaan, eikä eläkeläisistäkään tule suurta ongelmaa, ellei häiritse naapurin mummoa soittamalla musiikkia liian kovaäänisesti kello kuudentoista jälkeen, mutta entäpä nämä jälkimmäiset ongelmaryhmät? Päihdeongelmaisia ei kukaan täysjärkinen halua naapureikseen. Myös työttömät, muutoin vähävaraiset sekä muista syistä syrjäytyneet ovat epämieluisia naapureita eräille ihmisille. Tästä seuraa aiemmin mainittu kysymys: jos samalla alueella on sekä syrjäytyneitä että menestyneitä, eikö alueen asuntojen ja tonttien hinta väistämättä laske (verrattuna tasoon, jolla hinnat olisivat, jos aluetta asuttaisi homogeeninen joukko menestyjiä lukaaleissaan)? Ns. menestyjät harvoin haluavat naapurikseen ketään muuta kuin keskiluokkaisia tai toisia menestyjiä. Menestyjät eivät halua asua alueella, jossa on myös kaupungin vuokra-asuntoja ongelma-asukkeineen - eivät ainakaan yhtä kovasti kuin haluaisivat asua muiden menestyjien joukossa tai ainakin kauempana ongelmaryhmistä. Hintataso siis laskee, ja karkottaa menestyjät, ja luksuskämpät jäävät tyhjilleen. Tavalliset omistusasuntojen ostajat eivät myöskään halua naapureikseen alkoholisteja, narkomaaneja (eivätkä ehkä opiskelijoitakaan, mutta sellaista elämä tuntuu olevan) tai muuten vain epämieluisia ihmisryhmiä, joilla on taipumus joko meluta, sotkea tai aiheuttaa väkivaltaisia konflikteja. Siis tavalliset omistusasunnotkaan eivät sosiaalisesti sekoitetulla alueella myy yhtä hyvin kuin muualla. Ihmiset äänestävät jaloillaan.

Ihmiset siis äänestävät jaloillaan. Mitä tästä seuraakaan? Aivan, hintatason lasku ja vähäosaisten, syrjäytyneiden sekä muutoin ongelmallisten ryhmien osuuden kasvu alueella. Lyhyesti sanottuna siis ghettoutuminen ja white flight. Ainoa tapa välttää tämä on pakottaa keskiluokkaiset ja menestyjät pysymään alueella, jolla he eivät halua pysyä. Mitenhän tämä olisi tarkoitus toteuttaa suomalaisessa oikeusvaltiossamme?

Tässä ei vielä ole kaikki. Jos ja kun ruvetaan rakentamaan sosiaalisesti sekoitettua asumisaluetta, tämä tulee väistämättä ilmi. Niin luksuskämppiä kuin kaupungin vuokra-asuntoja etsivät ihmiset saavat kuulla asiasta. Miten he toimivat? Ne, jotka eivät vielä asu tällä sosiaalisesti sekoitetulla paratiisivyöhykkeellä, joutuvat päättämään, yrittävätkö päästä asumaan alueelle vai pysyvätkö poissa. Halpoja asuntoja ja perusghettoa rauhallisempaa ympäristöä halajavat varmasti kiinnostuvat, ja pyrkivät sisään. Korkeatasoista, rauhallista ja turvallista asuinaluetta etsivät huomaavat, että alueella on niitä kuuluisia kaupungin vuokra-asuntoja, ja harkitsevat asiaa kahdesti. Jos sosiaalinen sekoitus aiotaan saada kasaan, on saatava jostain ihmisiä täyttämään myös ne muutkin kuin kaupungin vuokrakämpät. Mistä nämä ihmiset saadaan, jos he välttävät aluetta? Pakotetaanko heidät(kin) sinne? Miten?

Ihan helppo ratkaisu sosiaalisesti sekoittava asuntopolitiikka ei siis ole. Uskon silti vakaasti, että jos ongelmaryhmien määrä saadaan todella pidettyä hyvin pienenä alueella, white flight ja ghettoutuminen voivat pysyä suhteellisen tai jopa täysin kurissa. Yksi juoppo 10 000 asukin lähiössä ei vielä häädä ketään etsimään parempia pesimäpaikkoja, eikä estä menestyjää muuttamasta lähiön luksuskämppiin. Ongelma on siinä, että ainoa tapa pitää ongelma-asukit pienenä prosenttiosuutena alueen väestöstä on a) ylläpitää korkeaa hintatasoa alueella ja b) tarjota alueella vain hyvin rajallista määrää kaupungin vuokra-asuntoja ja muita halpoja vaihtoehtoja. Jos alueen hintataso on korkea, kaupunki joutuu maksamaan tavallista enemmän rahaa (so. vaihdannan väline kapitalistisessa yhteiskunnassa) saadakseen alueelta haltuunsa asuntoja, joita vuokrata ja jaella vähävaraisille. Tämä joko a) maksaa kaupungille paljon tai b) saa kaupungin maksattamaan nousseet kustannukset vuokralaisilla, jotka eivät siihen pysty. Pieleen menee taas, siis. Tässä vaiheessa joku huomauttaa, että kaupunki itse asiassa säästää, koska sen ei tarvitse ostaa alueelta yhtä suurta määrää vuokrattavia asuntoja kuin aikaisemmin, koska vuokra-asuntojen määrä halutaan pitää aiempaa pienempänä (vrt. tavallisella alueella vuokra-asuntoja 20, sosiaalisesti sekoitetulla vain 5 = kustannussäästö). Tämä on totta mikrotasolla. Harmi vain, että makrotasolla se ei enää ole sitä. Miksi ei?

Kaupunki ei hanki vuokra-asuntoja huvikseen. Sen toiminnalla on tarkoitus: vähävaraisten tms. ihmisryhmien majoittaminen tukevan katon ja seinien sisään suojaan luonnonvoimilta ja natseilta. Näitä majoitettavia on olemassa tietty määrä. Määrä ei pienene eikä kasva maagisesti, vaan kehittyy milloin mihinkin suuntaan muuttoliikkeiden, talouden ja muiden tekijöiden mukana. Tästä seuraa se, että majapaikkoja eli kaupungin vuokra-asuntoja tarvitaan myös tietty määrä. Kaupunki joutuu siis joka tapauksessa hankkimaan tietyn määrän näitä vuokrattavia asuntoja ja luonnollisesti maksamaan niistä. Tästä puolestaan seuraa, että sosiaalisesti sekoitetut asuinalueet eivät aiheuta kaupungille säästöjä vaan lisäkustannuksia, sillä kaikkien majoitettavien sijoittaminen tavallista aluetta kalliimmalle sosiaalisesti sekoitetulle alueelle tulee maksamaan enemmän. Luonnollisesti myös alueita tarvitaan enemmän - yksi lähiö ei enää riitä. Toki voidaan sijoittaa vain osa majoitettavista sosiaalisesti sekoitetuille alueille, ja osa jättää ghettoutuviin lähiöihin. Tämä aiheuttaisi vähemmän kustannuksia. Mutta miten tällainen eriarvoistaminen olisi perusteltavissa? Heitetäänkö noppaa siitä, kuka saa asua paratiisissa ja kuka jää ghettoon? Tämäkö sitä tasa-arvoa nyt sitten olisi? Ei näin.

Sosiaalisesti sekoittava asuntopolitiikka tulee siis kalliimmaksi kuin perinteinen. Kuka maksaa lisäkustannukset? Kaupunki, kunta tai valtio joutuu maksajan rooliin. Ja mitäs tämä tarkoittaakaan? Aivan niin: suomalainen veronmaksaja maksaa, vähän niin kuin kaiken muunkin. Lisää hyysäämistä verorahoilla siis. Tällä kertaa joutuisimme maksamaan siitä, että saamme naapureiksemme yhden tai kaksi kiintiöalkoholistia ja narkkaria tai muuta ongelmayksilöä. No, mikä ettei! Tuovathan Pena ja Jaska kummasti värinää, lasinsiruja ja huuruja tylsän siistiin juppilähiön katukuvaan, ja lisäksi lapset saavat leikkipuistoilleen ilmaisena bonuksena kivoja lelupiikkejä, joilla harjoitella tulevaisuudessa laillistettavaa suonensisäisten käyttöä.

Onneksi asia ei sentään ole näin yksinkertainen. En nimittäin muistanut vielä mainita, että kaikki majoitettavat eivät ehkä innostu sosiaalisesta sekoittamisesta. Ihmiset ovat nimittäin siitä outoja, että usein haluavat asua kaltaistensa parissa. Vasemmistolainen ei halua naapurikseen haulikolla paukuttelevaa natsia dobermanneineen. Absolutisti ei halua naapurikseen örveltävää katujuoppoa, joka kusee postilaatikoihin ja särkee pullonsa toisten takapihoille. Mitä maahanmuuttajiin tulee, ehkä jotkut heistä eivät haluakaan sekoittua, vaan tahtovat omiensa pariin?

Hyvä yritys, vihreät, hyvä yritys. Kyllä se siitä vielä jonain päivänä. Pakkohan sen on. Me tarvitsemme, jos emme alkoholisteja ja narkkareita, niin ainakin maahanmuuttajia.

Leipää ja sirkushuveja

Elämme mielenkiintoisia aikoja, mutta niinhän aina. Meidän kuolevaisten maailma on nimittäin siitä kaunis paikka, että se kykenee muuttumaan suunnattomasti - jopa niin paljon, että se tuntuu kokonaan uudestisyntyneeltä - muuttumatta todellisuudessa lainkaan. Jo muinaiset roomalaiset (augh!) tiesivät, että keisari saa suhteellisen vapaasti kaataa valtion rahat vaikkapa omaan vatsalaukkuunsa erinäisten väkijuomien ja etelänhedelmien muodossa kansan nähdessä nälkää ja juodessa hylätyistä uima-altaista, kunhan kadunmiehelle vain tarjotaan sopivassa määrin miellyttävä illuusio johon kiinnittää huomionsa. Väittääkö joku vakavasti otettava taho muka, ettei sama toimisi ihailtavan hyvin vielä tänäkin päivänä? Se nimittäin toimii.

Keisarillisen Rooman mallin leivän ja sirkushupien sijaan nykyään tosin ollaan logistisesti korkeammissa sfääreissä. Miksi tuoda Mikkoa Areenan luokse kun Areena voi tulla Mikon luokse? Hurmehisten gladiaattorinäytösten sijaan kansaa koukutetaan vielä astetta häiriintyneemmin metodein, vaikkapa Idolsilla ja muulla sosiaalipornografialla, joka eroaa perinteisestä pornografiasta lähinnä siinä, että näyttelijät ovat keskimäärin huonompia ja ikärajat matalampia. Valtavirtamedia ei edes vahingossa nosta esiin niitä oikeasti tärkeitä aiheita, vaan pyrkii lähinnä herättämään aktiivista yhteiskunnallista keskustelua niinkin uusista aiheista kuin perheväkivalta tai amerikkalaisten neoimperialistinen pahuus, tukahduttaen sensitiivisemmät aiheet tehokkaasti esimerkiksi sosialismin ja monikultturismin propagandalla. Ja keisari saa vetää rypälejohdannaisia huiviinsa kaikessa rauhassa.

Kauneinta tässä kaikessa on se, että hyvin harvoja ihmisiä tosiasiassa kiinnostaa. Eihän sitä ihminen elääkseen tarvitsekaan kuin ruokaa ja vähän viihdettä silloin tällöin. Terveisiä keisarilta!

Hurinin lasten tarina

Tulin ostaneeksi hiljattain julkaistun Tolkienin uutukaisen Children of Húrin, mutta vasta nyt ehdin jopa lukea sen. Sanottakoon aluksi, että kirjan kuvitus on hienoa tasoa, vaikkei kuvista sinänsä irtoa mitään uutta tekstiä tukevaa, ei ainakaan yksilölle, joka omaa hieman mielikuvitusta. Tarina itse on tuttu kenelle tahansa Silmarillioninsa lukeneelle. Itse asiassa tarina on liiankin tuttu. Olennaisesti uutta kerrontaa saa kirjasta etsiä suurennuslasin kanssa, ja silti tuntuu, että kaikki on tullut luetuksi jo ennenkin. Tämähän ei Kalevalan Kullervoon pohjautuvan Túrin Turambarin tapauksessa tarkoita, että tarina olisi köykäistä, mitä vielä. Tarinan itsensä tasosta huolimatta tämä on ensimmäinen Tolkienin Arda-aiheinen kirja, joka haiskahtaa minusta (lue: kuolaavasta Tolkien-fanista) hieman rahastukselta. En nyt sano, etteikö kirja olisi täysin ostamisen tai vähintään lukemisen arvoinen, mutta mitään uutta ja mullistavaa ei toden totta kannata Húrinin lasten tarinalta odottaa.

Ikään kuin uutuuden puute ei sinänsä olisi jo tarpeeksi, kirjaan on päässyt myös muutama tyylillisesti melko käsittämätön veto. Kirjan koko jujuhan on siinä, että se kertoo epäonnisen Húrin Thalionin lasten tarinan 'kokonaan', ja kerronnallisessa tarinamuodossa ennemmin kuin historiallisena tapahtumaluettelona. Jos näin tosiaan on, miksi Vardan säädyttömien juhla-asujen nimeen tekstiin on edelleen tungettu tarpeettomia alaviitteitä, joiden sisältö olisi huomattavasti paremmin sopinut itse kerrontaan? Túrinin piilopaikan örkeille käräyttäneestä Mîm-vähäkääpiöstä sanotaan alaviitteessä, että toisen tarinan mukaan Mîm ei olisi omasta tahdostaan paljastanut Túrinia örkeille, vaan petti Túrinin pelastaakseen oman poikansa, jota örkit uhkasivat kiduttaa. Miksi ihmeessä tätä ei olisi voinut mainita varsinaisessa tekstissä? Oi aikoja, oi tapoja...

Jos tämä todella jää viimeiseksi merkittäväksi Tolkienin nimen alla julkaistavaksi uudeksi teokseksi, en voi sanoa olevani kovin tyytyväinen.