Tasa-arvoisuus vastaan Todellisuus

Tasa-arvoisuus, sellaisena kuin se Suomessa yleisesti ymmärretään, on mielestäni hieno asia. Tasa-arvoisuuus ei ole pelkästään moraalisesti hyveellinen periaate, vaan myös taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti hyödyllinen; länsimaiden kehitys olisi jäänyt aivan toisenlaiseksi, jos naiset olisivat jääneet työelämän ja politiikan ulkopuolelle tai jos keskiaikainen säätyjärjestelmä olisi väkisin pidetty voimassa. Kuten kaikilla asioilla, myös tasa-arvolla on kuitenkin vaihtoehtoiskustannus. Sukupuolten tasa-arvosta puhuttaessa yksi ilmeisimmistä vaihtoehtoiskustannuksista on se, että naisten työelämään käyttämä aika on väistämättä ainakin osittain pois perheelle ja lapsille omistetusta ajasta. Mikään ei tietenkään estä perheen isäntää (tai jos isäntä sanana kuulostaa liian heteronormatiiviselta, voit korvata sen mielessäsi vaikka uroksella tai tarvittaessa patriarkaalisella sortajalla) hoitamasta lapsia emännän paiskoessa pitkää päivää duunissa, mutta...

Tasa-arvoisuus on periaatteena hieno ja se toimii esimerkiksi meillä Suomessa. Tasa-arvoisuus on kuitenkin vain periaate. Tasa-arvoisuus ei poista erilaisuutta, ja siten se ei voi koskaan poistaa myöskään eriarvoisuutta. Jos tämä kuulostaa ihan kauhealta, olet unohtanut, ettei kaikki eriarvoisuus ole negatiivista, haitallista ja moraalisesti väärin. Hyvin yksinkertainen ja kärjistetty esimerkki tästä on sylilapsen ja aikuisen eriarvoinen kohtelu yhteiskunnassa. Sylilapsella ei ole oikeudellista toimivaltaa, koska se ei pystyisi sitä aikuisen tavoin käyttämään. Vastaavasti lainkuuliainen kansalainen ja rikollinen ovat eriarvoisessa asemassa, sillä jälkimmäiseltä voidaan lain suomissa rajoissa riistää vapaus väliaikaisesti tai pysyvästi. Tällainen eriarvoisuus on useimpien ihmisten mielestä hyväksyttävää ja jopa välttämätöntä. Mihin tällainen eriarvoisuus perustuu, jollei aatteeseen? Tietenkin todellisuuteen, jossa sylilapsi on avuton ja muista riippuvainen olento, ja jossa rikollinen on tietoisesti rikkonut yhteisesti sovittuja sääntöjä ja aiheuttanut oikeudetta vahinkoa ja haittaa muille. Ja samaan todellisuuteen perustuu myös naisen ja miehen välinen luonnollinen eriarvoisuus.

Biologia on toisille kirosana ja toisille kutsumustyön ala. Biologisesti miehellä ja naisella on selviä eroja. Puuttumatta sukupuolielimiin, voidaan havaita esimerkiksi eroja keskimääräisessä ruumiinkoossa ja lihasvoimassa. Näitä eroja ei voi kiistää. Se, että mies on keskimäärin vahvempi, nopeampi ja kookkaampi merkitsee paljon luonnollisessa ympäristössä, josta myös ihminen on lähtöisin. Biologiset eroavuudet naisen ja miehen välillä tekevät meistä väistämättä eriarvoisia. Tilanteessa, jossa miehen ja naisen on paettava vaikkapa kauheaa ihmissyöjäsuurpetoa nimeltä karhu, nainen on heikommassa asemassa, koska omaa vähemmän lihasvoimaa ja nopeutta, jolla puolustautua tai paeta. Biologiset eroavuudet tarkoittavat sitä, että tietyissä tilanteessa naiset ja miehet ovat väistämättä eriarvoisia, ottamatta kantaa edes siihen vaikeaan kysymykseen, onko naisten ja miesten aivoissa rakenteellisia tai toiminnallisia eroja. Eroista seuraa, ettei ole järkevää pyrkiä luomaan keinotekoista ja luonnotonta tasa-arvoa esimerkiksi sukupuolikiintiöillä, joiden tavoite olisi, että tietyllä alalla on aina yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. Onhan selvää, että esimerkiksi fyysistä voimaa vaativissa tehtävissä naiset suoriutuvat keskimäärin miehiä heikommin, ja ovat siten huonompi vaihtoehto näihin tehtäviin.

Ymmärrän, että todellisuuden hyväksyminen voi olla joskus vaikeaa. Minulle se on vaikeaa esimerkiksi joka kerta kun pudotan jonkin terävän esineen jollekin herkälle pinnalle, naarmien sen piloille kömpelyyteni ansiosta. Jos todellisuus alkaa ärsyttää, ihminen yleensä reagoi aggressiivisesti. Etten tulisi ymmärretyksi väärin, haluaisin sanoa vielä muutaman sanan lisää biologisten tosiasioiden sanelemasta eriarvoisuudesta.

Elollisen organismin tavoite on selviytyminen. Selviytymisessä on olennaista hengissä pysymisen lisäksi myös lisääntyminen. Lisääntyminen on organismin selviytymisen kannalta kriittisen tärkeää, ja siitä syystä lisääntyminen väistämättä ohjaa myös organismin käyttäytymistä. Mutta asiaan yksinkertaistetun esimerkin kautta.

Oletetaan, että halutaan saada aikaan 12 kuukaudessa 100 kappaletta ihmislapsia, luonnollisin keinoin. Oletetaan, että tarkoitus on kasvattaa nopeasti väkilukua selviytymistarkoituksessa. Mitä tähän vaaditaan? Kuinka monta naista, olettaen, että he ovat terveitä ja saavat yhden lapsen kerrallaan, vähintään vaaditaan? Aivan oikein, 100 kappaletta. Entä kuinka monta miestä tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan? Juuri niin. Jos säkä käy, jopa yksi ainoa terve mies voi hoitaa homman kotiin, ja saattaa tehdä sen jopa suhteellisen mielellään (suonette minulle tämän karkean huumorin, konteksti oli suorastaan vastustamaton). Mitä tämä sitten tarkoittaa? No, senhän osaamme kaikki päätellä itsekin, mutta sanotaan se nyt sitten suoraan. Jos lähtötilanne on 100 miestä ja 100 naista, lisääntymistavoitteen kannalta ei ole fataalia, jos 50 miestä heitetään laavaan tai käristetään vartaassa. Mutta jo yhden naisen seivästäminen estäisi ehdottomasti 100 lapsen tavoitteen toteutumisen. Jos oikein tosissaan väännetään rautalankaa, tämä tarkoittaa sitä, että yksittäinen nainen on huomattavasti yksittäistä miestä tärkeämpi biologisen selviytymisen perspektiivistä. Myös tämä on sitä väistämätöntä eriarvoisuutta. Mikään tasa-arvoaate tai sukupuolikiintiö ei muuta sitä, että yksi mies voi hoitaa monen miehen hedelmöitystyöt, mutta yksi nainen saa yhdeksässä kuukaudessa ulos vain yhden lapsen, ellei kaksos- tai kolmosyllätys iske. Tämä on sitä todellisuutta, johon eriarvoisuus väistämättä kuuluu.

Todellisuuden sanelema eriarvoisuus ei ole mikään uhka tasa-arvoisuusaatteelle. Päinvastoin, todellisuuden kuuluukin toimia tienviittana periaatteille. Kiintiöittämällä ei saavuteta aitoa tasa-arvoa, vain keinotekoista sellaista. Nainen ei ole ihmisenä yhtään miestä vähäisempi, vaikka olisikin fyysisesti heikompi. Mies ei ole ihmisenä yhtään naista vähäisempi, vaikka yksi mies ei olekaan ihmislajin selviytymisen kannalta yhtä tärkeä kuin yksi nainen. Eriarvoisuus tietyllä mittapuulla ei tarkoita, että sillä mittapuulla vähempiarvoinen pitäisi alistaa, hävittää tai tuhota. Todellisuus on tärkeää hyväksyä, jotta voidaan toimia järkevästi. Todellisuuden hyväksyminen merkitsee myös erilaisuuden ja eriarvoisuuden hyväksymistä. Tämä on edellytys järkeville valinnoille monissa asioissa. Jos tarvitaan työntekijä, joka väistämättä joutuu kohtaamaan väkivaltaa, mies on naista parempi valinta fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi. Jos halutaan pitää väestön lukumäärä kasvussa tai entisellään, tyttövauvoja ei kannata hukuttaa (kuten Kiinassa on tapahtunut). Jos halutaan kasvattaa lapsi, nainen saattaa olla tehtävään miestä parempi. Jos halutaan rakentaa yhteiskuntaa, jossa nainen ja mies ovat tasa-arvoisia luonnollisen todellisuuden mahdollisuuksien rajoissa, soppaan ei kannata sotkea ihmisiä, joiden mielestä nainen on miehestä tehty, alempiarvoinen ja rinnastettavissa omaisuuteen. Olen puhunut.