Neljä teesiä maahanmuutosta, osa IV: Motiivi

Aiemmin on (ainakin minun mielestäni) todettu, että maahanmuutto on Suomelle kustannus, ja monikulttuurisuus vahingoittaa niin suomalaista kuin muiden maiden kulttuuria ja yhteiskuntarauhaa. Samaan syssyyn on todistettu, etteivät maahanmuuttajat paranna Suomen huoltosuhdetta ja ratkaise työvoimapulaa, vaan päinvastoin pahentavat asiaa. Lisäksi pitäisi olla selvää, ettei Suomi ole mitään velkaa kehitysmaille, ja ettei kehitysmaiden ongelmia voi ratkaista tuomalla kehitysmaiden asukkeja länsimaihin. Kukaan ei ole pystynyt osoittamaan näitä väitteitä epätosiksi. Jos ne siis ovat totta, miksi maahanmuutosta vaahdotaan joka puolella? Miksi sen väitetään olevan rikkaus, miksi vaaditaan aina vain lisää maahanmuuttajia? Miksi esimerkiksi Vihreät ja RKP haluavat kymmeniä, jopa satoja tuhansia maahanmuuttajia lisää maahamme, ja enimmäkseen juuri Afrikasta, kuten Heidi Hautalan puheet todistavat? Mikä on motiivi?

Itse uskon, että kyseessä on monien tekijöiden yhteisvaikutus.

Joidenkin ihmisten motiivi on halu näyttää hyveelliseltä, anteliaalta ja oikeamieliseltä. Voit verrata tätä siihen, että joku antaa kerjäävälle alkoholistille pari euroa, ja saa siitä hyvän mielen itselleen. Todellisuudessa alkoholisti ei sillä rahalla parane, vaan käyttää sen Lasoliin, mutta pääasia ei olekaan ongelmien ratkaiseminen, vaan oma hyvänolontunne. Teon todellisilla seurauksilla ei ole väliä; vain sillä, tuntuiko teko sinusta hyvältä ja saiko se sinut näyttämään hyvältä ihmiseltä, mielellään paremmalta ja moraalisemmalta kuin muut. Tiedättehän sanonnan: pahimmatkin teot tehtiin hyvässä tarkoituksessa.

Joillain ihmisillä on paljon synkempi motiivi. Eräillä ihmisillä on aina ollut pakkomielteenä maailman muuttaminen. Tavoitteet ovat hieman vaihdelleet, mutta esimerkiksi ääriuskovaiset ja kommunistit ovat halunneet muuttaa maailman täysin omien visioidensa mukaiseksi keinoja kaihtamatta. Näillä ihmisillä kyse on ideologiasta, lähes uskonnosta. Heillä on visio, ja he tekevät lähes mitä tahansa sen toteuttamiseksi. Vain muutama vuosikymmen sitten Suomessa oli monia ihmisiä, jotka halusivat Suomen liittyvän Neuvostoliittoon tai vähintään siirtyvän kommunismiin. Juuri tästä on kyse tälläkin kertaa. Nyt ideologia ei ole kommunismi, vaan monikulttuurisuus. Eipä silti, kommunismilla ja monikulttuurisuudella on merkittäviä yhteisiä piirteitä. Molemmat ovat globaali aate. Molemmat kuulostavat kivalta paperilla, mutta ovat täysi katastrofi todellisuudessa. Molemmat vähentävät moninaisuutta. Molempien tavoite on tietynlainen kiero tasa-arvo; kommunismissa taloudellinen tasa-arvo valtion kansalaisten välillä, ja monikulttuurisuudessa globaali tasa-arvo siinä mielessä, että jokainen valtio on täynnä sekalaisten maiden kansalaisia jotka elävät sekasotkukulttuurissa tai realistisemmin vahvimman kulttuurin hirmuvallan alla. Molemmat ideologiat tuomitsevat vastustajansa ja kriitikkonsa fasisteiksi. Molemmat ideologiat pyrkivät estämään kritiikin esimerkiksi tiedotusvälineissä. Molemmat ideologiat vaativat luopumista; kommunismi omasta uskonnosta luopumista ja monikulttuurisuus omasta kulttuurista luopumista. On mielenkiintoista, että moni entinen taistolainen ajaa nyt monikulttuuriaatteen asiaa.

Kaikkein huvittavin havaitsemani motiivi on ehdottomasti se, jota kutsun mielelläni värinämotiiviksi. Tämä motiivi on tarkemmin sanottuna ksenomania, erilaisuuden palvonta. Ksenomaanisten ihmisten mielestä erilaisuus on ihanaa. Sitä pitää saada lisää, ja paljon, seurauksista välittämättä. Näiden ihmisten mielestä on jännää ja kivaa, että naapuriin kohoaa moskeija, tai että työmatkalla saa kuunnella eksoottisia musiikki-instrumentteja. He sulkevat silmänsä siltä, että sivuvaikutuksina saadaan jotain ihan muuta, nimittäin ryöstöjä, kunniamurhia ja pakkoavioliittoja.

Sinun on kysyttävä itseltäsi, kenelle Suomi mielestäsi kuuluu? Monikultturistien mielestä Suomi kuuluu kaikille. Minun mielestäni se kuuluu suomalaisille. Valintasi on omasi.